SPV rallatteli voittoon Tiikereistä – sunnuntaina vastassa Indians

SPV – Tiikerit 15-6 (4-2, 9-4, 2-0)

SPV otti kotituplan ensimmäisestä ottelusta helpohkon voiton sarjajumbo Tikkurilan Tiikereistä. Voiton myötä Peliveljien matka Teho Sport Suomen Cupissa jatkuu.

Peliveljet palasi maajoukkuetauolta hyvin levänneenä ja raikkaalla ilmeellä. Vahva alku siivitti punaiset 3-0-johtoon seitsemän minuutin pelin kohdalla. Parin huonomman ratkaisun seurauksena myös Tiikerit pääsi tulostaululle kahdella osumallaan. Pallollinen paine säilyi yhä SPV:llä ja tästä osoituksena hienon viisikko pelin päätteeksi Tuomas Mustonen puttasi takatolpalta pelivälineen neljännen kerran Sjöholmin selän taakse.

Myös toinen erä alkoi myrskyn lailla. Konsta Haukkala, Juuso Keskinen, Henri Myllymäki ja Aapo Lokasaari kurittivat vierasjoukkuetta alle minuutin välein. Tiikerit sai hieman haavoilleen balsamia, kun Leevi Loippo kavensi tilanteeksi 3-8. Jukkis Pelto-Arvo riisti vähäisen ilon 5 sekuntia myöhemmin ja kotijoukkueen johto palautui kuuteen maaliin. Peli aaltoili toisen erän päästä päähän ja pääsääntöisesti SPV osui kahdesti Tiikereiden yhtä vastaan. Toisen erän maali-ilottelut päättyi tilanteeseen 13-6.

Kolmas erä ei tarjonnut enää hienouksia, SPV:n muutamaa lisäosumaa lukuunottamatta. Haukkala ja Pelto-Arvo iskivät kertaalleen ja loppunumeroiksi kirjattiin 15-6.

Tilastot (fliiga.com)

F-liiga jatkuu heti huomenna kotihallissa Indiansia vastaan. Sarjakakkoksen noussut Indians otti lauantaina vieraskaukalossa vakuuttavan voiton OLS:sta maalein 3-8, joten tiukkaa kamppailua on tiedossa jälleen huomenna.

400Sämpy

Sami Koski palkittiin 10.10. OLS-ottelussa täyttyneistä 400 runkosarjaottelusta.

Pääyhteistyökumppanit

Katso kaikki kumppanit

SPV Salibandy Oy

etunimi.sukunimipeliveljet.fi
0500 548646
Suntionpolku 2, 60200 Seinäjoki
2626222-8

SPV Salibandy Oy on miesten F-liigan kolminkertaisen Suomen mestarijoukkueen, Seinäjoen Peliveljien (SPV), myynti-, markkinointi- ja hallinnointiyhtiö. Urheiluyhtiö, joka haluaa olla kehityksen kärjessä ja tiennäyttäjänä tässä yhdessä Suomen harrastetuimmista ja nopeimmin kasvavista lajeista.