SPV:llä vaisu ilta Tapiolassa

Oilers – SPV 13-8 (4-2, 5-1, 4-5)

Peliveljien toinen tuplaviikonloppu alkoi tappiollisesti. Oilers marssi lauantai-iltana Tapiolassa selvään voittoon lukemin 13-8.

SPV ei saanut toteutettua omaa peliään vaan joukkuetta vaivasi kauttaaltaan tehottomuus ja uneliaisuus. Varsinkin kaksi ensimmäistä erää olivat vierasjoukkueelle haastavia. Oilers latoi kahdessa erässä tauluun 9-3-lukemat ja viimeiseen erään jäi liikaa kirittävää. SPV onnistui parhaillaan kuromaan eron kolmeen maaliin mutta loppukiri jäi lyhyeksi Oilersin viimeistellessä kaksi osumaa tyhjään maaliin.

”Hyvä treeniviikko oli meillä alla. Onnistuttiin treeneissä niissä asioissa, mitä haluttiin painottaa. Kun peli alkoi tänään niin kyllä nämä asiat oli unohtunut Urheilutalolle. Ei ollut hirveän rohkeeta peliä ja nekin pelaajat, jotka normaalisti suorittavat korkealla tasolla, ei välttämättä onnistunut ja päässyt sille tasolle, mille pitäisi päästä. Yleinen peli-ilme oli hakusessa ja useampi iskun paikka jäi käyttämättä. Oilers halusi tänään voittoa enemmän. He puolustivat paremmin ja hyökkäsivät paremmin. Olivat kaikessa hieman edellä.” -Harri Karjala

Työt jatkuvat heti huomenna. Joukkue suuntaa Espoosta kohti Lahtea, jossa LASB isännöi SPV:tä Suurhalli Areenassa kello 17 alkaen. Ottelua voi seurata jälleen Ruutu+ kautta.

 

Pääyhteistyökumppanit

Katso kaikki kumppanit

SPV Salibandy Oy

etunimi.sukunimipeliveljet.fi
0500 548646
Suntionpolku 2, 60200 Seinäjoki
2626222-8

SPV Salibandy Oy on miesten F-liigan kolminkertaisen Suomen mestarijoukkueen, Seinäjoen Peliveljien (SPV), myynti-, markkinointi- ja hallinnointiyhtiö. Urheiluyhtiö, joka haluaa olla kehityksen kärjessä ja tiennäyttäjänä tässä yhdessä Suomen harrastetuimmista ja nopeimmin kasvavista lajeista.