SPV:n, SP-kodin ja Ylihärmän Säästöpankin yhteistyö jatkuu

SPV esittelee alkaneen vuoden ja vuosikymmenen kunniaksi uusia ja jo aimmilla kausilla mukaan liittyneitä kumppaneitaan. Jokaisen vakaan ja eteenpäin menevän seuran taustalle tarvitaan tukijoita ja yhteistyökumppaneita, jotka ovat mukana niin hyvillä kuin huonommillakin hetkillä. Joten olkaapa hyvä!

SPV kiitollisena esittelee – Yhteistyökumppanit parhaasta päästä:

Ylihärmän Säästöpankki ja SP Koti Seinäjoki 

Ylihärmän Säästöpankki ja SP Koti Seinäjoki ovat olleet Peliveljien kumppanina vuodesta 2016 lähtien. Seinäjoen keskustassa Kalevankatu 12:ssa kesäkuussa 2016 avattu konttori on matkan varrella laajentunut erittäin toimivaksi kokonaisuudeksi, jossa sekä asunto- että pankkiasiat hoituvat kätevästi vaikka samalla käynnillä saman katon alta. Yhteinen tila on laajennusten myötä rakennettu niin, että kulku palvelutilojen välillä onnistuu haluttaessa yhdellä ulko-oven avauksella. Sisällä toimitilojen välillä pääsee kätevästi liikkumaan ilman kiertoteitä ja silti asiointi on mahdollista myös ihan vaikka pelkkiin pankkiasioihin keskittyen.

 

SPV:n Urheilutoimenjohtaja Tommy Koponen iloitsee yhteistyön jatkumisesta.
– Tämä yhteistyö on ollut todella lämminhenkistä ja sujuvaa, ja vaikka tässä on kolme tahoa, on tuntunut koko ajan siltä, että teemme yhteistyötä, jossa ei ole turhia ”väliseiniä”, niin konttoreissa kuin muutenkaan. Jatkosopimuksella on myös haluttu entistä paremmin huomioida myös koko seurayhteisön voima, ja aika näyttää mitä kaikkea saamme sillä vielä tähän lisää.

Myös Säästöpankin ja SP-Kodin tahoilta yhteistyö on koettu tärkeänä ja mielekkäänä. Oheisista linkeistä pääset näkemään ja kuulemaan Ylihärmän Säästöpankin konttorijohtajan Päivikki Kankaan sekä SP-Kodin yrittäjän ja kiinteistövälittäjän, Mikko Jantusen kommentit tästä kaudesta ja yhteistyöstä.

Pääyhteistyökumppanit

Katso kaikki kumppanit

SPV Salibandy Oy

etunimi.sukunimipeliveljet.fi
0500 548646
Suntionpolku 2, 60200 Seinäjoki
2626222-8

SPV Salibandy Oy on miesten F-liigan kolminkertaisen Suomen mestarijoukkueen, Seinäjoen Peliveljien (SPV), myynti-, markkinointi- ja hallinnointiyhtiö. Urheiluyhtiö, joka haluaa olla kehityksen kärjessä ja tiennäyttäjänä tässä yhdessä Suomen harrastetuimmista ja nopeimmin kasvavista lajeista.