Tasainen paikallisderby päättyi niukkaan voitoon

Jymy – SPV 4-5 (0-3, 3-0, 1-2)

Kevään odotettu paikallisderby saatiin vihdoin pelattua, kun Nurmon Jymy isännöi Peliveljiä viikon alkajaisiksi Nurmohallilla. Jymy laittoi SPV:n tiukille mutta voitto irtosi jännittävien vaiheiden jälkeen loppunumeroin 4-5.

Peli näytti käynnistyvän Peliveljien kannalta mukavasti, kun Sieppi (2+1) ja Karjanlahti (1+1) veivät SPV:n 0–3-johtoon 11 minuutissa. Toisessa erässä ote kuitenkin herpaantui ja Jymy hyödynsi voitetut kaksinkamppailut tasoittaen pelin muutamassa minuutissa Hakalan ja Mäenpään maaleilla. Kolmannen erän alussa Jymy lisäsi vettä myllyyn Puntasen viedessä kotijoukkueen 4–3-johtoon. SPV tiivisti miehistöään ja lähti palauttamaan pallokontrollia itselleen. Mailan puristamisesta päästiin hiljakseen eroon, kun Autio iski SPV:lle helpottavan tasotuksen Kosken tarjoilusta. SPV:n jäähyily sekotti omalta osaltaan pelirytmiä ja antoi hyvin taistelleelle kotijoukkueelle mahdollisuuden tasoittaa ottelu vielä erän loppupuolella. Jymy ei kuitenkaan onnistunut hyödyntämään omaa ylivoimaansa. Hankkion laukoma 4–5-osuma jäi ottelun ratkaisuksi, kun SPV heittäytyi Rasmus Hasun johdolla Jymyn vetojen eteen vielä kahden miehen alivoimalla. Kolme pistettä matkaa kuusseiskaa pitkin Nurmosta Seinäjoelle tänään hieman nihkeälläkin esityksellä.

Eka erä oli meiltä hyvä ja sellaista tekemistä, mitä meiltä toivoinkin. Toisessa erässä maltti loppui hyökkäyspelaamisessa heti erän alun vaihdoissa. Jymy nosti samalla omaa tunnetta ja kaksinkamppailupelaamisensa tasoa. Ei oltu valmiita tähän ja hävittiin kaksi selvää kaksinkamppailua omassa päässä, mistä Jymy pääsi iskemään kaksi maalia ja heti pian tasoituksen. Tästä tuli tälläinen maalin peli ja kun annettiin hieman liikaa tunteen viedä niin homma meni puristamiseksi. Kolmannessa erässä kuitenkin hieman enemmän maltettiin pelata pallolla ja kokeneet pelaajat otti siinä hommaa hyppysiin. Se käänsi tänään tämän homman meille ja saatiin nämä tärkeät kolme pistettä. Opettavainen peli.” – T. Koponen

Sarja jatkuu SPV:n osalta sunnuntaina, kun joukkue matkaa Espooseen Esports Oilersin vieraaksi.

Ottelutilastot Jymy-SPV (fliiga.com)

IMG_4687

Pääyhteistyökumppanit

Katso kaikki kumppanit

SPV Salibandy Oy

etunimi.sukunimipeliveljet.fi
0500 548646
Suntionpolku 2, 60200 Seinäjoki
2626222-8

SPV Salibandy Oy on miesten F-liigan kolminkertaisen Suomen mestarijoukkueen, Seinäjoen Peliveljien (SPV), myynti-, markkinointi- ja hallinnointiyhtiö. Urheiluyhtiö, joka haluaa olla kehityksen kärjessä ja tiennäyttäjänä tässä yhdessä Suomen harrastetuimmista ja nopeimmin kasvavista lajeista.