Tiikerit nurin kymmenen maalin erolla

Tiikerit – SPV 3-13 (1-4, 0-5, 2-4)

Seinäjoen Peliveljet oli tyly vieras Tikkurilan urheilutalolla lauantai-iltana. Kotijoukkue Tiikerit jäi vieraiden jalkoihin jo heti ensimmäisessä erässä ja punanutut latoi maalitauluun selkeät 3–13-voittolukemat.

Tiikerit taisteli mallikkaasti läpi ottelun, vaikka vieraat olivatkin tänään askeleen edellä. Hyviä maalipaikkoja siunaantui myös SPV päätyyn mutta loistavan paluun tolppien väliin tehnyt Eero Kosonen loisti tontillaan. SPV:n kolmesta ketjusta jokaiselle kirjattiin 4 osumaa. Sami Koski ei piilotellut pelisilmäänsä vaan keräsi parhaan pelaajan palkinnon neljällä maalisyötöllä. Pitkästä aikaa liigakentällä nähty Juuso Keskinen vakuutti tehoin 2+1. SPV nousi voitolla EräViikinkien ohi sarjan kolmannelle sijalle.

”Oli kyllä mahtava nähdä innostunut SPV. Eepikin oli maalissa kuin innostunut pikkupoika. Ilme oli tänään sellainen mitä haluttiin ja viimeistely oli hyvää, jopa kliinistä. Alusta asti tehtiin hommia niin että oli helppo pelata. Tiikerit ei ollu huono eikä luovuttanut missään vaiheessa mutta me oltiin tänään hyvin keskittyneitä. Ylivoima toimi 100-prosenttisesti ja alivoimalla päästettiin vain yksi.” -Tommy Koponen

Tämän kauempaa ei voittoa jäädä märehtimään, sillä katseet on käännetty jo kohti huomista. Yksi kauden odotetuimmista kotiotteluista pelataan Seinäjoen Urheilutalolla sunnuntaina kello 18:30, kun SPV kohtaa kärkikamppailussa Classicin. Tervetuloa!

Ottelutilastot

48810268237_bf45ef4cbf_o

Pääyhteistyökumppanit

Katso kaikki kumppanit

SPV Salibandy Oy

etunimi.sukunimipeliveljet.fi
0500 548646
Suntionpolku 2, 60200 Seinäjoki
2626222-8

SPV Salibandy Oy on miesten F-liigan kolminkertaisen Suomen mestarijoukkueen, Seinäjoen Peliveljien (SPV), myynti-, markkinointi- ja hallinnointiyhtiö. Urheiluyhtiö, joka haluaa olla kehityksen kärjessä ja tiennäyttäjänä tässä yhdessä Suomen harrastetuimmista ja nopeimmin kasvavista lajeista.