TPS vahvempi Turussa – Cupissa vastaan EräViikingit

TPS-SPV 7-2 (3-0, 2-0, 2-2)

SPV kärsi selkeän tappion viikonloppuna Turussa. TPS otti kahdessa ensimmäisessä erässä vahvan johtoaseman eikä lopputulos 7-2 jättänyt seliteltävää.

Turkulaiset ottivat ottelun haltuunsa alkumetreiltä saakka, kun SPV vielä yritti saada omasta pelistään otetta. Paljon pallonmenetyksiä ja hävittyjä kaksinkamppailuita kärsinyt SPV teki omasta pelistään tarpeettoman haastavaa. TPS puolestaan oli hereillä maalipaikoissaan ja se näkyi myös tulostaululla. SPV avasi maalitilinsä vasta kolme minuuttia ennen päätössummeria, kun Jari Hankkio ja Henri Urmas osuivat ilman maalivahtia. SPV:llä on ollut haasteita top8-joukkueita vastaan ja tappion myötä joukkue putosi takaisin sarjan 9:lle sijalle.

Peliveljien pelit tuskin tästä helpottuvat, kun F-liiga jatkuu torstaina vierasottelulla Classicia vastaan. Ottelu käynnistyy Bläk Boksissa kello 18:30. Fanikameralähetyksen tarjoilee Ruutu+.

TEHO Sport Suomen Cup on edennyt puolivälierävaiheeseen. Kuudennella kierroksella SPV löylytti Kooveeta (5-14) Tampereella. Arpaonni suosi seuraavaksi SPV:tä kotiottelulla, jossa vastaan asettuu EräViikingit. Ottelu pelataan Seinäjoen Urheilutalolla sunnuntaina 21.11. kello 17. Liput matsiin myy Tiketti.

Huomaathan että F-liigan runkosarjaan ostetut kausikortit eivät oikeuta sisäänpääsyyn Suomen Cupin otteluissa. AVIn tuoreiden linjausten mukaisesti ottelussa kiinnitetään erityistä huomiota katsomon turvaväleihin ja yleisön istumapaikkoihin.

Lippujen hinnat Suomen Cup:
Aikuiset: 16€
S-kortilla: 14€
Kausikortilla: 10€
Lapset (7-12v): 8€
SPV-jäsenet: 6€

Pääyhteistyökumppanit

Katso kaikki kumppanit

SPV Salibandy Oy

etunimi.sukunimipeliveljet.fi
0500 548646
Suntionpolku 2, 60200 Seinäjoki
2626222-8

SPV Salibandy Oy on miesten F-liigan kolminkertaisen Suomen mestarijoukkueen, Seinäjoen Peliveljien (SPV), myynti-, markkinointi- ja hallinnointiyhtiö. Urheiluyhtiö, joka haluaa olla kehityksen kärjessä ja tiennäyttäjänä tässä yhdessä Suomen harrastetuimmista ja nopeimmin kasvavista lajeista.