Viikonlopun tuplasta täydet kuusi pistettä – Welhojen taiat eivät Peliveljiin tepsineet

SB Welhot – SPV 4-10 (2-3, 1-4, 1-3)

SPV:n tuplaviikonloppu toi täyden kuuden pisteen potin, kun Peliveljet hakivat myös Kuopiosta puhtaan kolmen pisteen voiton. Esitys Welhoja vastaan oli muutenkin huomattavasti lauantaisesta  kohentunut erityisesti läpivienniltään, ja  Kuopiohallissa nähtiinkin päättäväinen ja jokaisen erän voittanut Peliveliryhmä.

Jukka-Pekka Pelto-Arvo oli kovassa vireessä viikonloppuna. Kuopiosta tuomisina oli voitto ja hattutemppu.

SPV:stä ottelussa kunnostautuivat erityisesti viikonloppuun Matias Lintulan lievän nilkkavamman myötä uudistunut kolmoskenttä. Lauantaista vielä sunnuntaille tuli yksi muutos, kun A-nuorten Juho Repo saapui Kuopioon erikseen pelaamaan uransa ensimmäisen liigaottelunsa. Ja Repo ei tilaisuutta ujostellut, vaan iski itse kaksi maalia. Ketjukaverit Joni-Arttu Sieppi 1+3 ja Tommi Hakala 1+0. Erittäin ilahduttavaa oli myös se, etttä kaikki kentälliset onnistuivat ottelussa myös maalinteossa ja ahnaimmin maalisaldoa kartutti vahvaa kautta pelaava Jukka-Pekka Pelto-Arvo, joka iski jälleen hattutempun.

SPV:n pelit jatkuvat heti ensi viikonloppuna jälleen tuplapeleillä, kun joukkue kohtaa lauantain Espoossa Oilersin ja sunnuntaina Lahdessa Lasbin.

SPV:n verenluovutuskampanja etenee myös kivasti, mutta luovuttajia tarvitaan edelleen koko ajan lisää, jotta joukkue saa punaisen paitansa takaisin. Seuraa kampanjan etenemistä sivuilla elämänvirtaa.fi

 

Pääyhteistyökumppanit

Katso kaikki kumppanit

SPV Salibandy Oy

etunimi.sukunimipeliveljet.fi
0500 548646
Suntionpolku 2, 60200 Seinäjoki
2626222-8

SPV Salibandy Oy on miesten F-liigan kolminkertaisen Suomen mestarijoukkueen, Seinäjoen Peliveljien (SPV), myynti-, markkinointi- ja hallinnointiyhtiö. Urheiluyhtiö, joka haluaa olla kehityksen kärjessä ja tiennäyttäjänä tässä yhdessä Suomen harrastetuimmista ja nopeimmin kasvavista lajeista.