SPV palkitsi pelaajia ja toimihenkilöitä kauden päätteeksi

Yksi toimintakausi on jälleen tullut päätökseensä. Kausi saatiin vietyä maaliin muutamien rajoitusten sävyttämänä. Joukkueet ovat palkinneet pelaajiaan ja seura on huomioinut palkinnoilla myös toimihenkilöitä.

Suuret kiitokset päättyneestä kaudesta kaikille pelaajille, joukkueiden toimihenkilöille, vanhemmille, työntekijöille, hallitukselle ja koko peliveliperheelle!

SPV21-22

Kuvat palkintojenjakotilaisuudesta Seinäjoen urheilutalolta 24.5.2022.

spv_jpgKauden salibandynuori 2021-2022: Joona Kajaala

Juniori

Joona on 16-vuotias, mutta pelasi P16 joukkueen lisäksi myös P18 ja P21 joukkueissa, joissa valmennuspäällikkömme Ville Mannerin sanojen mukaan sai myös ”tuhoa aikaan”, eli pistetilit auki. Joona on esimerkillinen johtaja, hänellä on halu kehittyä, hyvä motivaatio ja mikä tärkeintä, erittäin fiksu nuorimies.

spv_jpgKauden valmentaja 2021-2022: Juha Kataja

Juha Kataja

Juha on jo useamman vuoden tehnyt vahvalla panoksella upeaa työtä Peliveljien tyttösalibandyn eteen. Kaudella 2021-2022 hän toimi vastuuvalmentajana T16 joukkueessa, joka selvitti tiensä aina SM-lopputurnaukseen.

spv_jpgKauden salibandyperhe 2021-2022: Suutariset

Perhe

Sami toimi kaudella T14 joukkueen joukkueenjohtajana, Laura rahastonhoitajana ja Sara pelaajana.

spv_jpgKauden salibandyteko 2021-2022:  Suomen Cup finaali ja Super cupin voitto / miesten edustus 

Salibandyteko

Edustusjoukkueen selviytyminen jälleen Suomen Cupin loppuotteluun, joka dramaattisten vaiheiden jälkeen päätyi Classicin voittoon. Sen sijaan kauden alussa mitelty Super Cup päättyi Peliveljien voittoon lukemin 5-4 ja vastassa tällöinkin Classic. Näin Peliveljet juhlivat historiansa ensimmäistä Super Cupin voittoa, jossa aina kauden alkajaisiksi kohtaa edellisen kauden Suomen mestari sekä Suomen Cupin voittoja.

spv_jpgKiitokset pitkäaikaisille toimihenkilöille:

Jani Pusa, M4 joukkueen puuhamiehenä vuodesta 2016 sekä hallituksessa päättyneen kauden.
Petri Pasto, taustaryhmässä v. 2017 alkaen ja aiemmin joukkueenjohtajana 2011-2015
Juha Liljeqvist, joukkueenjohtajana B-tytöissä 2016-2019, sen jälkeen hallituksessa kaksi kautta ja nyt edustusjoukueen joukkueenjohtajana.
Harri Ankkuri, Joukkueenjohtajana 2015-2020 sekä päättyvän kauden.

spv_jpgSeura-avain:

Maailmalla on keskiajalta juontava tapa jakaa kaupungin avain symbolisena kunnianosoituksena arvovaltaiselle vieraalle tai ansioituneelle omalle asukkaalleen. SPV jakaa nyt ensimmäistä kertaa, uuteen Respect-ohjelmaan sisältyen erittäin ansioituneille, eli yli 10 vuotta seurassa toiminneille henkilöille SEURA-AVAIMEN.

#6 Lasse Keskinen, joukkueenjohtajana 2005-2016, Hallituksessa 2017 alkaen, seuratutor ja taustaryhmän vetäjä.

#7 Toivo Koski, erilaisissa tehtävissä vuodesta 2008 alkaen, mm. hallituksessa 2010-2015.

#8 Kari Rajala, joukkueenjohtajana 2009-2020, hallituksessa 2014 alkaen.

#9 Ville Pohto, joukkueenjohtajana 2010 alkaen.

#10 Tomi Järvinen, hallituksessa 2012 alkaen.

 

Joukkueiden pelaajapalkinnot alla:

P9  Valmentajat Santtu Kujala, Arttu Syrjälä, jojo Terhi ja Tuomas Kamppinen
Tsemppari Lauri Ylimäki
Ryhtipelaaja Lassi Maunuksela
Kauden kehittyjä Jesse Koivula
P10
Valmentajat Jenna Henttonen, Ulriikka Ketola, Juho Finnilä, jojo Toni Ilkka, Piia ja Henri Lampinen, rh Virpi Finnilä
Tsemppari Vilho Vainio-Hynnilä
Ryhtipelaaja Ukko Pärssinen
Kauden kehittyjä Eino Rintala
P11
Valmentajat Juho Finnilä, Ulriikka Ketola, Jenna Henttonen, Jarper Virtanen, jojo Anni-Maria Maunuksela, rh Lasse Niemi
Kauden kehittyjä Hermanni Huhtala
Tsemppari Eemil Hannula
Ryhtipelaaja Aatu Mäkelä
P12 Valmentajat Sanna Korpi, Juha-Pekka Aittolampi, jojo Miikka Autio, rh Airi Louko
Kauden kehittyjä Teemu Kärki
Tsemppari Onni Aittolampi
Ryhtipelaaja Oiva Hautakoski
P13
Valmentajat Joel Wenning, Ville Manner, Arttu Honkonen, Hannes Hannula, Tuomas Ylevä, jojo Mikko Salmenkangas
Kauden kehittyjä Elmeri Pärssinen
Tsemppari Roope Uunila
Ryhtipelaaja Juho Suominen
P14 Valmentajat Erika Manninen ja Teemu Joensuu, jojo Marko Rajala, rh Mikko Tanhuamäki
MVP Martti Kitinoja
Herrasmiespelaaja Iiro Hööpakka
Luottopelaaja Joona Tanhuamäki
T14 Valmentaja Irene Viita, jojo Sami Suutarinen, rh Laura Suutarinen
Kauden tsemppari Nera Hietikko
Kauden tehotreenaaja Saana Haikonen
Kauden kehittyjä Tiia Kiviharju
P15
Valmentajat Jussi Keskinen, Matias Järvinen, Hannu Mäenpää, jojot Jyrki Kuoppala, rh Ari Vuorimäki
Kauden kehittyjä Roni Tiainen
Ryhtipelaaja Eemeli Mäenpää
Kauden kasvutarina Henri Arovuo
Monipuolistuja
P16
Valmentajat Joel Wenning, Marko Sorvisto, Tuomas Kujala, jojo Marko Takala, rh Maarit Takala
Ryhtipelaaja Leevi Keskinen
Tsemppari Osku Puttonen
Kehittyjä Ilmari Takala
MVP Joona Kajaala
T16 Valm. Vilma Kangas, Juha Kataja, Jukka Kitinoja, jojo Keijo Kvist, rh Tero Mattila
Ryhtipelaaja Aada Mattila
Tsemppari Sara Pohtola
Kauden kehittyjä Piitu Lepistö
P18 edustus ja kilpa
Valmentajat Ville Manner, jojot Marko Orpana, Juha Keski-Heikkilä, Harri Ankkuri, Janne Ojala, rh Satu Koskenmaa
Edustus
Kauden kehittyjä Mico Saarela
Ryhtipelaaja Matias Haanpää
MVP Santtu Ek
Kilpa
Palkitaan: Atte Rajamäki
Otto Mäki-Kojola
Nooa Kniivilä
P21 Valmentajat Topias Vakkuri, jojo Ville Pohto, rh Jaana Juupajärvi
Kauden kehittyjä Eemi Keski-Heikkilä
Kauden ”tuhlaajapoika” Severi Räty
Kauden ”sytyttäjä” Miro Rantala
MVP Aatu Luhtala
Aikuisjoukkueet
M4-joukkue Valmentaja Ville Manner, jojo Jani Pusa
Ryhtipelaaja Claude Köykkäri
Miesten edustusjoukkue
Valmentajat Tommy Koponen, Jori Isomäki, Anssi Pietilä, Joel Wenning, Marko Sorvisto, jojo Juha Liljeqvist
Ryhtipelaaja: Janne Autio
Tehopelaaja: Konsta Haukkala
Kauden tulokas: Santeri Uusi-Laitila
MVP-pelaaja: Juuso Keskinen
Vuoden Wäiski: Miika Latvala

SEINÄJOEN PELIVELJET

SPV:N TOIMISTO

toimistopeliveljet.fi
050 432 2508 (ma-pe klo 11-13)
Seuralantie 9 (TB-rakennus, Piiri), 60220 SJK



Seinäjoen Peliveljet ry (SPV) on vuonna 1994 perustettu salibandyn erikoisseura. Seura edistää salibandykulttuuria toiminta-alueellaan tarjoamalla huipputason kilpaurheilu- sekä harrastetason toimintaa yhä uusille ryhmille.

SPV:n miesten F-liigajoukkueen toiminnasta vastaa SPV Salibandy Oy, jolla on oma hallinto ja talous.