Classic vahvempi ryhtiliikkeestä huolimatta

Classic – SPV 5-4 (1-2, 2-2, 0-2)

SPV kohtasi torstai-iltana Bläk Boksissa sarjaa johtavan Classicin. Joukkueen ryhtiliikkeestä huolimatta peli kääntyi kolmannessa erässä isännille maalein 5-4.

Viime lauantaina Turussa saatu selkäsaunasta oli otettu opit talteen ja Classicin vieraana nähtiin peli-ilmeeltään uudistunut SPV. Työmoraali oli kohdallaan ja voitontahtoa riitti suuren haasteen edessä. Peliveljet kohtasivatkin varsin miehekkäästi ennakkosuosikin. Ensimmäinen ja toinen erä olivat kahden tasavahvan taiselua. SPV pyrki pysymään pallossa ja sai luotua tarvittavat maalipaikat johtoaseman hankkimiseksi. Viimeisessä erässä Classic kuitenkin osoitti, miksi on hallinnut kotimaan kaukaloita jo useamman vuoden. Classic tasoitti ottelun ja iski voitto-osuman SPV:n virhesyöttöjen seurauksena eikä lopun 6 vs 5-pelissä saatu riittäviä maalipaikkoja tasoitusosuman iskemiseksi.

Tappiosta huolimatta joukkue voi olla tyytyväinen tasonnostoonsa. F-liiga jää nyt SPV:n osalta maajoukkuetauolle. Sunnuntaina kohdataan vielä Suomen Cupin puolivälierässä EräViikingit. Seinäjoen Urheilutalolla pelattava ottelu alkaa kello 17. Liput ovat myynnissä Tiketissä.

Ottelutilastot Classic-SPV (fliiga.com)

Pääyhteistyökumppanit

Katso kaikki kumppanit

SPV Salibandy Oy

etunimi.sukunimipeliveljet.fi
0500 548646
Suntionpolku 2, 60200 Seinäjoki
2626222-8

SPV Salibandy Oy on miesten F-liigan kolminkertaisen Suomen mestarijoukkueen, Seinäjoen Peliveljien (SPV), myynti-, markkinointi- ja hallinnointiyhtiö. Urheiluyhtiö, joka haluaa olla kehityksen kärjessä ja tiennäyttäjänä tässä yhdessä Suomen harrastetuimmista ja nopeimmin kasvavista lajeista.