Cup-juna vie Liminkaan
5.12.2023

Keskiviikkona 6.12. kaikkien suomalaisten huomio on yhdessä tietyssä paikassa. Nimittäin tietysti Limingan Krankka-areenassa, jossa SPV ja LNM kohtaavat Suomen Cupissa. Cup-taival on edennyt jo puolivälierävaiheeseen, ja arpa toi vastaan Limingan Niittomiehet. Voisi sanoa kyseessä olevan Suomen Cupin suola, sillä päästään kohtaamaan joukkue, jota ei muuten kauden aikana tavata. Liminka nimittäin pelaa yhtä sarjatasoa alempana Inssi-Divarissa. Kyseessä on myös historian ensimmäinen kohtaaminen näiden joukkueiden välillä.
LNM on monta vuotta lukeutunut sarjan kärkipäähän ja on tällä hetkellä Divarin tasaisessa kärkitaistelussa 5. sijalla 25 kerätyllä pisteellä. Se on voittanut 13 ottelustaan 9 ja hävinnyt 4. Maaliero näyttää lukemaa +20.
Viime keväänä Niittomiehet lähtivät liigakarsintoihin Divarin toiselta sijalta ja lopulta pääsivät niin lähelle sarjanousua kuin mahdollista on päästä, mutta veitsi kurkulla pelannut EräViikingit selvitti tukalan paikan fanaattisen liminkalaisyleisön antaman paineen alla ja voitti karsintasarjan voitoin 3-2. Tämän jälkeen joukkue koki merkittäviä menetyksiä, kun Jymy sai täydennettyä veljesparinsa ja naarasi Eemil Äijälän sekä Karri Vaaralan Nurmoon. Maalivahti Iiro Rantaniemi sekä pistetykki Iiro Savela siirtyivät OLS:n riveihin.
Menetysten suurimmaksi korvaajaksi hankittiin OLS:ista Mika Hirsikorpi, joka onkin joukkueen tähän mennessä toiseksi tehokkain pelaaja tehoilla 17+7=24. Parhaan pistemiehen viittaa kantaa Olli Lukkari, joka on pelannut 2p/ottelu-tahdilla (21+5=26). Ykkösmaalivahti Niko Tervo on pelannut 9 ottelussa ja torjuntaprosentti on lukemissa 72.19. 4 ottelussa esiintyneen Ari Pyykkösen torjuntaprosentti puolestaan on 71.83.
Panokset otteluun ovat hyvinkin selvät: voittaja pääsee etenemään Suomen Cupin neljän parhaan joukkoon, ja on mukana tammikuun finaalitapahtumassa. Liigajoukkueena SPV lähtee peliin selvänä ennakkosuosikkina, mutta yksittäisen ottelun yllätysvaara on aina olemassa. Itsenäisyyspäivän kamppailu käynnistyy Krankka-areenalla klo 15.00 ja sitä pystyy seuraamaan SalibandyTV:n kautta 7 euron hintaan.
Kolme edellistä Limingan ottelua:
3.12.2023 LNM – Karhut 5 – 4
2.12.2023 LNM – Konnat 8 – 3
26.11.2023 LNM – Josba 3 – 4