SEURAAVA OTTELU:
SEURAAVA KOTIOTTELU:

Esittelyssä MM-joukkueen ensikertalainen Sami Koski

Esittelyssä SPV:n MM-ensikertalaishyökkääjä Sami Koski

Suomen MM-joukkueessa on mukana ensimmäistä miesten MM-turnausta pelaava Seinäjoen Peliveljien hyökkääjä Sami Koski, 27.

Sami Kosken ura SPV:ssä alkoi jo A-juniori-ikäisenä. ISB-Ilmajoen kasvatti oli tuolloin SPV:n kovatasoisessa -85 ikäluokassa nostamassa Peliveljien A-juniorit SM-sarjaan. Siitä tie vei liigajoukkueeseen, mutta tuolloin ei vielä varsinaisesti pelaavaan kokoonpanoon. Harjoituksissa nähtiin kuitenkin jo tuolloin, että tässä miehessä on jotain poikkeuksellista. SPV:n päävalmentaja Tommy Koponen kuvailee tilannetta näin:

– – Sämpy oli jo tuolloin pelaaja, jonka kyky tehdä peliä ja maaleja ei jäänyt keltään huomaamatta. Hän oli jo tuolloin pelaaja, joka kykeni tekemään maaleja myös erityisen kaukaa erinomaisella laukauksellaan. Vaikka itse en oman peliurani aikana päässytkään Sämpyn kanssa samassa kentässä varsinaisia liigapelejä pelaamaan, etenkin viimeisellä pelaamallani kaudella oli kyllä kaikilla joukkueessa jo vahva tieto, että Kosken potentiaali on hirmuinen.

Kosken läpimurtokausi osuikin heti seuraavalle kaudelle, kun Koponen hyppäsi SPV:n puikkoihin. Mikko Helasen rinnalla Koski iski tehot 26+20 ja tämän jälkeen tehoja on syntynyt joka kausi tuotakin enemmän. Ennen tätä kautta Kosken tehot liigan 162 ottelussa ovat kunnioitettavat 166+154=320. Ja tällä kaudella on lisäksi syntynyt 10 ottelussa tehot 17+17=34, jolla hän on pörssikakkosena kaksi ottelua enemmän pelanneen Classicin Lassi Vänttisen takana. Lisäksi Koski johtaa liigan +/- tilastoa lukemalla +28.

Sami Kosken isä Toivo Koski toimii SPV:n liigajoukkueen joukkueenjohtajana. Toivo Koski on kertonut, että Kosken takapihalla on jo pienestä asti ollut maalikehikko, jonka yläkulmissa ovat roikkuneet narun päässä peltipurkit, joita Sami on pallolla kolistellut ahkerasti päivästä toiseen jo paljon ennen liigakenttiä. Sami pelasi pienempänä ensin jääkiekkoa, ja hauskana yksityiskohtana on sekin, että nykyisen liigajoukkueen kapteeni Ville Kuusela pelasi tuolloin Samin kanssa samassa joukkueessa, mutta pelipaikka oli – maalivahti!

Tätä juttua viimeisteltäessä on juuri päättynyt Suomen ja Kanadan alkusarjan ottelu, jossa Koski iski teholukemat 6+3, jotka ovat lähellä maajoukkueen ennätystä. Sami Koski on poikkeuksellinen pelaaja, jonka SPV Mikko Kohosen tavoin hyvin ylpeänä esittelee. Ja kaikkien niidenkin pohjalaisfanien suulla, jotka ovat keskustelupalstalla spekuloineet MM-valintoja ennen kuin Kosken pääsy joukkueeseen varmistui: Onnea Sami ja KIITOS! Otteitasi seuratessa ei voi kuin todeta, että lempinimi taikuri ei ole ollenkaan huonosti osuva.

Sami Kosken maajoukkueen pelaajakorttiin pääset tästä.

Pääyhteistyökumppanit

Katso kaikki kumppanit

SPV Salibandy Oy

etunimi.sukunimipeliveljet.fi
0500 548646
Suntionpolku 2, 60200 Seinäjoki
2626222-8

SPV Salibandy Oy on miesten F-liigan kolminkertaisen Suomen mestarijoukkueen, Seinäjoen Peliveljien (SPV), myynti-, markkinointi- ja hallinnointiyhtiö. Urheiluyhtiö, joka haluaa olla kehityksen kärjessä ja tiennäyttäjänä tässä yhdessä Suomen harrastetuimmista ja nopeimmin kasvavista lajeista.