Finaalipettymys Lahdessa

Lauantaina nähtiin melkoisen käsittämätön Suomen Cup -finaali. SPV ja Nokian KrP matkustivat aikamoisessa vuoristoradassa eikä 60 minuuttia riittänyt voittajan ratkaisemiseksi. Suureksi pettymykseksi käteen jäivät himmeämmät mitalit, kun KrP voitti ottelun jatkoajalla maalein 5-4 (1-0, 0-0, 3-4, 1-0).

KrP vei peliä pallonhallinnan osalta ja tuskinpa SPV-puolustajilta löytyy montaakaan mustelmatonta kohtaa, sen verran uhrautuvasti laukauksia jälleen peitettiin. Salibandyotteluksi peli oli melko poikkeuksellinen, nimittäin kahteen erään nähtiin vain yksi maali. Sen teki ajassa 13:26 KrP:n Joonatan Kovanen vapaalyönnistä kentän reunasta. 1-0 -lukemissa edettiin kolmannen erän toiselle 5-minuuttiselle asti, kunnes Konsta Haukkalan laukaus poltti KrP-maalivahti Miro Tuomalan näpeissä ja Haukkala löi irtopallon maaliin. Muutamaa minuuttia myöhemmin Jukka-Pekka Pelto-Arvon laukaus lirahti Nokian maaliin ja SPV pääsi viimein johtoasemaan.

Usein otteluissa KrP:tä vastaan on nähty musta hetki, jonka aikana näätälauma iskee useamman maalin, ja päivä murmelina toistui tälläkin kertaa. Ajassa 53:07 Valtteri Viitakoski tasoitti ja 29 sekuntia myöhemmin Mikko Laakso käänsi pelin taas nokialaisten suuntaan. Tästä kului vain puoli minuuttia ja päädyttiin alivoimalle, jonka Nico Jonaeson hyödynsi ja tilanne alkoi näyttämään pahalta. SPV kuitenkin näytti jälleen sitä, mistä se parhaiten tunnetaan, eli sinnikkyyttään. Pelto-Arvo painoi kaksi maalia verkkoihin ilman maalivahtia pelattaessa ja jatkoajalle edettiin. KrP:n ratkaisijaksi nousi Vili Liponen, joka laukoi näädille turnauksen voiton.

SPV:n tehokkain pelaaja oli Jukkis Pelto-Arvo hattutempulla, Juuso Keskinen kirjautti kolme syöttöpistettä. KrP:n puolelta tehokkaimmat olivat Joonatan Kovanen (1+1) ja Juuso Ahola (0+2). Rasmus Hasu keräsi 13 torjuntaa ja Miro Tuomala 11.

Tulospalvelu

SPV onnittelee Nokian KrP:tä seurahistoriansa ensimmäisistä kultamitaleista. Kakkossijasta käteen jäivät hopeiset mitalit ja seuran kassaan kilahti 5 000 € palkintorahaa. Tulos on kohtuullisen hyvä, vaikkakaan ei sitä, mitä haettiin. Sulatellaan hetki, kunnes viikon päästä jatketaan F-Liigan parissa. Sunnuntaina 21.1. edessä on koitos EräViikinkejä vastaan kotona ja heti seuraavana päivänä pelataan kauden viimeinen paikallisderby Jymyä vastaan Nurmossa.

Pääyhteistyökumppanit

Katso kaikki kumppanit

SPV Salibandy Oy

etunimi.sukunimipeliveljet.fi
0500 548646
Suntionpolku 2, 60200 Seinäjoki
2626222-8

SPV Salibandy Oy on miesten F-liigan kolminkertaisen Suomen mestarijoukkueen, Seinäjoen Peliveljien (SPV), myynti-, markkinointi- ja hallinnointiyhtiö. Urheiluyhtiö, joka haluaa olla kehityksen kärjessä ja tiennäyttäjänä tässä yhdessä Suomen harrastetuimmista ja nopeimmin kasvavista lajeista.