Henri Myllymäki päättää pitkän ja menestyksekkään uransa

Henri Myllymäki päättää pitkän ja menestyksekkään uransa. Liigaotteluita tällä konkarilla on kertynyt huimat 455, tehoin 272+71=343 ja kaikki näistä SPV:n paidassa. Palkintokaapista löytyy kolme Suomen mestaruutta, yksi hopea ja kolme pronssia.

 

Myllymäki päättää uransa haikein, mutta kiitollisin tuntemuksin:

”Ura SPV:ssä oli ikimuistoinen ja matka kaikkinensa unohtumaton. Erittäin ylpeänä sain kantaa seuran värejä. Seuran periaatteet, kova työnteko, periksiantamattomuus ja veljeys ovat syy, miksi SPV:n on näyttänyt, että pärjää nyt ja aina. Uskoisin, että omalla tekemiselläni olen näitä pystynyt vaalimaan ja näyttämään myös esimerkkiä nuoremmille.

Iso kiitos A-junnu koutsi Toivosen Samille, joka aikanaan nuoren Töysäläisen repi mukaan kokeilemaan ja Koposen Tommylle, että antoi mahdollisuuden edustuksen puolella.

Tällä hetkellä fiilikset ovat haikeat ja ikävä varmasti kasvaa kevään aikana, kun näkee peliveljiä lenkkipolulla ja mailat kädessä. Onneksi muistot elää. Joukkueessa on ollut vuosien saatossa upeita pelimanneja jokainen, ja kaikkien kanssa on ollut mahtavaa päästä painamaan töitä yhteiseen päämäärään.

Kiitos kaikesta peliveliperhe!”

 

Joukkueen kapteeni Ville Kuusela on iloinen, että on saanut pelata Henrin kanssa samassa joukkueessa:

”Töysän kaivuri ja Töysän härkä. Näillä nimillä olemme Henua myös kutsuneet ja kuvastaa mielestäni aika paljon sitä minkä luontoinen pelaaja meillä on kyseessä. Henu on ollut aina väkevä kaksinkamppailuissa ja tehnyt työnsä aina vimpan päälle. Työmoraali tällä kaverilla on ollut aina ihan tapissa, eikä ole koskaan siitä tinkinyt. Henulle joukkue on tullut aina ensin ja sitten vasta hän itse. Viimeisen päälle joukkue pelaaja.

Pelaajana hän on väkevä vääntäjä. Ominaisuuksina hänellä on ollut myös se, että hän on ollut hyvä tekemään maaleja myös sellaisista paikoista, joista normaalisti maaleja ei tehdä. Aina ei tarvinnut sitä maalintekopaikkaakaan, kun Henu pystyi niistä tavalla tai toisella maalin värkkäilemään. Tämä on sellainen oma yksilötaito, mikä Henussa piili vahvasti mukana.

Henu on huippu tyyppi ja johtaja tyyppi. Pukukopissa ei aina niin mahdottomasti äänessä, mutta silloin kun on äänessä, niin tulee täyttä asiaa. Henu on ollut iso palanen meidän seuran ja edustusjoukkueen hienoa menestystarinaa. Hän on ollut aina isossa roolissa ja tehnyt tärkeitä maaleja. Super tyyppi, joka jäi nyt ansaituille eläkepäiville. Hänellä on pitkä työrupeama takana päin ja kyllä voi sanoa, että ison siivun Henu on meille antanut. Kiitollinen siitä ja että on päässyt tutustumaan näin huippu tyyppiin.”

 

Kuusela muistelee myös lämmöllä yhteisiä muistoja Myllymäen kanssa kentän ulkopuolelta:

”Reissupelaajana Henu kulki Alavudelta, Töysän suunnalta pitkän aikaa, ennen kuin vasta viime vuosina muutti Seinäjoelle. Toimin itsekin aikanaan reissupelaajana kahdeksan vuotta ja treenien jälkeen, kun ajelimme takaisin Jyväskylään, pysähdyimme aina Henun kotona. Siellä Henun vanhemmat Mikko ja Katariina laittoivat meille iltapalaa. Katariina ehkä enemmänkin laittoi iltapalaa ja Mikko toimi sitten juttuseurana.

Haluan sanoa ison kiitoksen myös sinne suuntaan. Henun kautta tämäkin järkkääntyi, että meillä oli aina viimeisen päälle antimet siellä treenien jälkeen. Siitä oli hyvä jatkaa aina kotia kohti Jyväskylään. Omasta, ja varmasti myös muiden reissupelaajien puolesta, voin nöyrän kiitoksen myös Henun vanhemmille esittää. Pötyä on aina ollut pöydässä, kun siellä ollaan pysähdytty ja se ei ole ollut yksi tai kaksi kertaa, vaan puhutaan sadoista kerroista. Se on yksi hienoimpia juttuja, mitä omalta uralta on jäänyt käteen. Siinä näki, että tästä meidänkin systeemistä tykätään ja siinä halutaan olla mukana.

Iso palanen lähtee pois. Siinä on meillä muilla nyt sitten täytettävää ajatellen tulevia vuosia.”

 

Lämmin kiitos Henrille hienoista vuosista SPV:n riveissä!

Pääyhteistyökumppanit

Katso kaikki kumppanit

SPV Salibandy Oy

etunimi.sukunimipeliveljet.fi
0500 548646
Suntionpolku 2, 60200 Seinäjoki
2626222-8

SPV Salibandy Oy on miesten F-liigan kolminkertaisen Suomen mestarijoukkueen, Seinäjoen Peliveljien (SPV), myynti-, markkinointi- ja hallinnointiyhtiö. Urheiluyhtiö, joka haluaa olla kehityksen kärjessä ja tiennäyttäjänä tässä yhdessä Suomen harrastetuimmista ja nopeimmin kasvavista lajeista.