Henri Urmas – One More Year

Luottopuolustaja Henri Urmas, 31, on solminut yhden vuoden jatkosopimuksen SPV:n kanssa. Urmas pohti uran päättämistä jo viime kauteen mutta seinäjokelaisten onneksi miehen varmoista otteista saadaan nauttia vielä yhden kauden verran.

Urmas pelasi isossa roolissa isoja minuutteja menneellä kaudella ja oli joukkueen puolustuksen johtohahmo cup-taipaleella ja F-liigan pudotuspeleissä. Koko uransa SPV:tä edustaneella Urmaksella alkaa syksyllä jo kahdestoista kausi pääsarjatasolla. Kolminkertaisella Suomen mestarilla ja kaksinkertaisella Suomen Cup -voittajalla on tilillään yhteensä 360 ottelua ja tehot 52+68=120 pääsarjassa, runkosarja ja pudotuspelit yhteenlaskettuna.

”Olisin jo lopettanut viime vuoteen, mutta sain vielä perheen kanssa sovittua, että saan yhden lisävuoden. Perhesyyt ovat ne, miksi en jatka enää tämän kauden jälkeen. Varmaan se sai jatkamaan, että on vielä kerran halu näyttää ittelle kuinka hyväksi voi tulla. Tavoite on olla vielä parempi pelaaja kuin viime vuonna ja samoin se, että joukkue on vielä paremmassa iskussa kuin viime vuonna. Otetaan viimeiset savut musta irti, niin saa sitten rauhassa lopetella uran!”

F-liiga esitteli keväällä pudotuspelijoukkueiden kiinnostavia persoonia. Henri Urmaksesta kertovan jutun pääset lukemaan täältä: Persoonat esille: SPV:n luotettava sotaratsu Henri Urmas on joukkueessa tärkeä hengenluoja

Tule seuraamaan Urmaksen pelejä vielä, kun voit! Kausikorttitarjous (59€) on voimassa enää pari päivää, eli toukokuun loppuun saakka. >Tiketti.fi<

Pääyhteistyökumppanit

Katso kaikki kumppanit

SPV Salibandy Oy

etunimi.sukunimipeliveljet.fi
0500 548646
Suntionpolku 2, 60200 Seinäjoki
2626222-8

SPV Salibandy Oy on miesten F-liigan kolminkertaisen Suomen mestarijoukkueen, Seinäjoen Peliveljien (SPV), myynti-, markkinointi- ja hallinnointiyhtiö. Urheiluyhtiö, joka haluaa olla kehityksen kärjessä ja tiennäyttäjänä tässä yhdessä Suomen harrastetuimmista ja nopeimmin kasvavista lajeista.