Kausi päättyi Jyväskylään
26.3.2023

SPV ei kyennyt toista kertaa enää siirtämänään puolivälieräsarjan ratkaisua selkä seinää vasten tilanteessa. Jyväskylässä pelattu viides puolivälierä oli luonteeltaan melko samankaltainen, kuin siellä pelattu kolmas puolivälierä. SPV hankkiutui nytkin avauserässä kahden maalin johtoon hienosti rakennetuilla osumilla. Ensimmäisestä vastasi Eero Karjanlahti, joka iski vastiksesta Didrik Lillasin tarjoilun yläkulmaan. Toisessa maalissa Jeri Heikkilä pelasti seinäpelin Juuso Keskisen kanssa ja iski niinikään yläkulmaan.

Aapo Lokasaari koki ottelussa kovia, kun mailan saatto osui ensi erän loppupuolella silmäkulmaan. Lokasaari pelasi kuitenkin jälleen varsin hienon ottelun sentterin paikalla, jonne hänet nostettiin kesken ottelusarjan, kun Konsta Haukkala loukkaantui niinikään mailan saatosta tulleesta osumasta. Haukkala joutui tilanteen seurauksena leikkausoperaatioon eikä pelannut enää kahdessa viimeisimmässä ottelussa.
Toisessa erässä Happee pääsi liian paljon hallitsemaan peliä pallolla ja se johti ensin ylivoimaosumaan ja vielä hyökkäyspään vaparionnistumiseen.
Kolmannessa erässä Happee sujahti ensin johtoon, mutta Peliveljet iskivät puolestaan ylivoimalla tasoituksen Kosken tarjoillessa Keskiselle hienon poikkarin. Kun kolmatta erää oli pelaamatta seitsemisen minuuttia, Happee kuitenkin pääsi uudestaan johtoon, jota se onnistui vielä lisäämään kahteen maaliin neljä ja puoli minuuttia ennen loppua. Lopullinen ratkaisu nähtiin, kun SPV veti maalivahdin pois ja Happee pääsi iskemään vielä lisäosumia tyhjiin. Loppunumeroiksi muodostui näin 8-3 (0-2,2-0,6-1).
Jyväskylään päättyi myös yksi sankaritarinoiden tarina, kun Ville Kuusela pelasi uransa viimeisen liigaottelunsa. Kuusela on aina edustanut pelkkää SPV:tä ja ehtinyt saavuttaa joukkueen kanssa kolme Suomen mestaruutta, yhden hopean, neljä pronssia sekä vielä kaksi Suomen Cupin ja kaksi SuperCupin voittoa. Suurimman osan urastaan Kuusela toimi myös joukkueen kapteenina. Edes SPV ei voi kyllin kiittää ja kuvata, miten hienosta ihmisestä ja pelaajasta tässä puhutaan. Mutta: KIITOS VILLE!
SPV kiittää myös Happeeta yleisöön menneestä sarjasta ja toivottaa onnea jatkoon. Samalla kiitokset lähtevät kotipuoleen talkoolaisille, kumppaneille, yleisölle ja kaikille tämän kauden tarinassa mukana olleille. Nuoren joukkueen parhaat päivät ovat ehdottomasti edessäpäin, ja jo tulevien viikkojen aikana tulemmekin kuulemaan hienoja uutisia myös sopimusrintamalta.
Kiitos!