KrP parempi juhlaottelussa

Keskiviikkona Urheilutalolla juhlistettiin SPV:n 30-vuotispäivää. Pystyäkseen toimimaan näinkin pitkään, seura tarvitsee lukemattoman määrän taustoilla toimivia ihmisiä. Osa näistä palkittiin ottelun yhteydessä erilaisilla titteleillä.

Tapahtumassa nähtiin ensimmäiset nimitykset SPV:n omaan Hall of Fameen, ja sinne päätyivät seuran perustajat Ville Kivimäki, Tommy Koponen ja Kimmo Pollari, sekä lähes alusta asti seuran taustoilla toiminut Tuulikki Kangasluoma. SPV-legendoiksi nimitettiin Jyrki Holopainen, Jarno Ihme, Tuukka Kiviranta, Mikko Kohonen, Ville Kuusela, Katja Luhtala, Tuulikki Muilu sekä Henri Myllymäki. Lisäksi SSBL seuratoiminnan kultaisen ansiomerkin vähintään 15 vuoden ansiokkaasta työstä seuran hyväksi pokkasivat Lasse Keskinen, Toivo Koski, Tuulikki Muilu, Timo Syrjälä sekä Tuomo Volmari.

5L9A0355.CR3

Itse ottelu ei tyydyttänyt lopputuloksen kannalta, vaan Nokian KrP oli selvästi parempi lukemin 5-11 (1-5, 4-2, 0-4). Nokialaiset lähtivät jo avauserässä karkumatkalle, eikä kirivaihde kantanut loppuun saakka.

Avausmaali nähtiin ajassa 7:27 lähivapaalyönnistä, josta KrP:n Lauri Alkki sai lauottua pallon SPV-muurin ohi. Noin viiden minuutin kuluttua seurasi synkkääkin synkempi hetki, jonka aikana vierasjoukkue latoi 42 sekuntiin kolme maalia, tekijöinä Juuso Ahola, Henri Johansson ja Joona Rantala. Kaksi minuuttia ennen erän päätöstä kuilu kasvoi jo viiteen maaliin Rantalan onnistuneen rangaistuslaukauksen jälkeen.

SPV:n identiteettiin ei ole 30 vuoden aikana koskaan kuulunut luovuttaminen, eikä niin tehty tälläkään kertaa. Eero Karjanlahti rikkoi joukkueen kuparisen tökkäämällä maalin eteen pyörimään jääneen pallon maaliin ensimmäisen erän lopussa ja toisen erän alkuun sadatta liigaotteluaan pelannut Riku Hakanen pyöräytti maalin takaa kavennuksen numero 2. Kolmas maali syntyi ylivoimalla Konsta Haukkalan toimesta ja kiri oli aikataulussa, kunnes oli KrP:n Valtteri Viitakosken vuoro osua tolppien väliin. Mikko Santasen ja Hakasen kavennukset pitivät SPV:n mukana pelissä, mutta KrP kuittasi välissä ja toista erätaukoa vietettiin nokialaisten kahden maalin johdossa.

Kolmanteen erään lähdettiin hyvältä iskuetäisyydeltä, mutta haaveet rinnalle pääsemisestä murenivat heti alkuun, kun Joona Rantala laukoi vieraiden kahdeksannen maalin. Lopulta kaksi yhtäaikaista rangaistusta ja niistä syntyneet kaksi maalia sinetöivät liian suureksi käyneen etumatkan ja pisteet matkasivat Pirkanmaalle.

SPV:n tehokkain pelaaja oli Riku Hakanen kahdella maalilla ja KrP:n tehokkain puolestaan Joona Rantala vaatimattomilla pisteillä 5+1. Rasmus Hasu torjui 12 kertaa ja KrP:n Roni Tuononen 18 kertaa.

Maalikooste

Lehdistötilaisuus

Tulospalvelu

Seuraavan kerran, kun SPV astuu salibandykentälle, pelataan isoista panoksista. Voittaja etenee Suomen Cupin finaaliin, ja tuo taisto käydään Lahdessa 12.1. TPS:ää vastaan.

Pääyhteistyökumppanit

Katso kaikki kumppanit

SPV Salibandy Oy

etunimi.sukunimipeliveljet.fi
0500 548646
Suntionpolku 2, 60200 Seinäjoki
2626222-8

SPV Salibandy Oy on miesten F-liigan kolminkertaisen Suomen mestarijoukkueen, Seinäjoen Peliveljien (SPV), myynti-, markkinointi- ja hallinnointiyhtiö. Urheiluyhtiö, joka haluaa olla kehityksen kärjessä ja tiennäyttäjänä tässä yhdessä Suomen harrastetuimmista ja nopeimmin kasvavista lajeista.