Oodi Ville Kuuselalle

18.4.2023

Kuten kaikki salibandya seuraavat hyvin tietävät, Ville Kuusela lopetti pitkän ja maineikkaan peliuransa tänä keväänä. Olen saanut etuoikeutetusti olla läheltä seuraamassa ja elämässä Villen peliuraa ihan sieltä juniorivuosista asti. Niinpä tässä nyt pienen kirjoituksen muodossa muutama kappale hänen kunniakseen.

Olen tavannut Villen ekan kerran todennäköisesti jossain SPV:n salibandykerhossa. Varsinaisesti häneen pääsin tutustumaan, kun hän oli 8. luokalla Seinäjoen Yhteiskoulussa, jonne tulin liikunnanopettajaksi loppukeväästä alkaen. Liikunnan lisäksi meidät yhdisti alusta asti salibandy, sillä Ville kuului oikeastaan ensimmäiseen SPV:ssä omana ikäryhmänä toimineeseen juniori-ikäluokkaan, johon tosin kuului myös muutama vuotta vanhempikin pelaaja, joita myös itse alkuun valmensin. Ikäryhmässä oli 1984 ja 1985 syntyneitä poikia, josta ennemmin tai myöhemmin liigatasolla asti ovat esiintyneet mm. Tuukka Kiviranta, Veli-Matti Luukko, Sami Koski, Sasu Hyytiä ja Miika Malkamäki.

Ville oli alusta asti kaikessa asiansa erittäin hyvin hoitava nuorukainen. Salibandyn lisäksi hän pelasi vielä tuolloin myös jalkapalloa, ja myöhemmin lajivalinnan tehtyään saimme kuulla, että myös toisen lajin puolella olisi ollut paljon odotuksia ja käyttöä hänen taidoilleen ja lahjakkuudelleen. Itselle erottui heti erityisenä Villen lahjakkuus harjoitteĺuun, joka kelpasi esimerkiksi jo tuolloin ja kelpaa sitä myös tämän päivän ja tulevienkin juniorien esikuvaksi. Ville oli tunnollinen, tinkimätön ja intohimoinen alusta asti. Ville myös halusi peleille jokaiselle vapaaehtoisellekin pelivuorolle, mitä vaan tiesi olevan. Ville oli aina päättäväinen ja samalla erittäin NÖYRÄ! Tunnen paljon urheilijoita, jotka täyttävät lähes kaikki hyvän harjoittelijan ja urheilijan kriteerit, mutta eivät kuitenkaan ole riittävän nöyriä ja rehellisiä oman harjoittelunsa ja koko elämäntapansa suhteen pääsemään huipulle. Ville oli ja on.

Koska itsekin pelasin edustusjoukkueessamme vuoteen 2006 asti, Villestä tuli myös pelikaverini muutamaksi vuodeksi. Lahjakkaana ja innokkaana harjoittelijana hän nousi nopeasti  edustusjoukkueeseenkin, joka tuolloin pelasi vielä 1. divisioonassa. Pelikaverina mieleen oat jääneet mm. liiganousu vuonna 2004, jolloin höyläsimme samassa hyökkäysketjussa (kolmantena lenkkinä muuten painoi jo mainittu Luukon Vellu) sekä ne kaksi liigavuotta, jolloin Ville pelasi myös jo sentterinä, kuten itsekin. Saimme siis pähkylöidä peliä samalta kantilta, vaikka olimme kaksi hyvin eritaustaista pelimiestä. Jo tuolloin meitä yhdisti valtava intohimo ymmärtää peliä rehellisesti. Villen kanssa sain olla pelaamassa myös kolmen kauden ajan samassa ylivoimassa, ja mieleen jäi jo silloin, että Ville osuu siitä keskeltä, vaikka syötöt ei ole ”ihan” Sami Kosken tasoisia.

2006 alkoi sitten tarinassa se jakso, jossa minä hyppäsin puhtaasti penkin taakse ja Ville jatkoi kentällä aina tähän kevääseen asti. Olen saanut hänen edustusjoukkueurallaan olla mukana jokaisen pelatun pelin, siinä muutaman metrin päässä seisomassa. Ollaan siis kuljettu aikamoinen matka suhteellisen tiiviisti tähän kevääseen saakka. Ja millainen matka se onkaan ollut!

Kun 2010 nostimme joukkueen kanssa ensimmäisen Suomen Cupin pytyn ylös, halusin Villen, Sämpy Kosken ja Tuutsi Kivirannan kanssa yhteiskuvaan. Nämä nuorukaiset siksi, että heissä kulminoitui Villen kanssa samat ominaisuudet. Sitoutuminen, pelaaminen joukkueelle ja nöyryys löytää tie voittamiseen. Se ei aina välttämättä ollut lajipiireissä se muodikkain tapa, mutta isossa kuvassa olimme koko ajan rehellisiä pelin vaatimuksille ja valmiita tekemään töitä sen eteen. Se oli pelikaveruutta, veljeyttä ja erittäin sitoutunutta harjoittelua, jossa ei kampiteltu ketään tai mitään, mikä voisi hommaa viedä eteenpäin, vaan aidosti yhdessä unelmiimme uskoen. Muistan myös elävästi, kun tuon Cup -mestaruuden juhlahumussa heti päätimme, että tämä oli eka, muttei viimeinen voitonhetki meidän tarinassamme. 

Ensimmäisen mestaruuden pokaalinnosto. Kuva: Mikko Hyvärinen

Kun 2012 Ville oli nostamassa ensimmäistä Suomen mestaruus -pyttyä Seinäjoki Areenassa 3000 katsojan edessä, halusi hän siihen mukaan minun lisäksi myös joukkueemme nykyisen päävalmentajan, Jori Isomäen. Sekin kertoo Villestä paljon. Jori oli tullut tutuksi Villellekin Jorin viimeisinä pelivuosina. Villelle oli itsestäänselvää, että juuri tämän miehen kanssa nostetamme meille kaikille jo pitkään unelmoidun ja historiallisen pytyn ilmoille. Kun Ville nyt tänä keväällä paketoi uransa, tarina sai tästäkin kaudesta vielä yhden lisämausteen. Pyttyä nostaneet miehet saivat tehdä hommia yhdessä vielä tässäkin positiossa, Ville edelleen kentällä ja Jori pääkäskijänä. Eikä tätäkään kautta pelattu ilman pytynnostoa, sillä kausi aloitettiin SuperCupin voitolla Eerikkilästä. Ja vaikka tietenkään SuperCupin pytty ei ole se, mitä varsinaisesti tavoitellaan, Ville jos kuka nykypelaajista tietää senkin, miten tärkeää on arvostaa matkassa sen kaikkia etappeja. Myös niitä pienempiä onnistumisia, sillä matka voittamiseen pitää sisällään myös valtavan määrän epäonnistumisia. On sanomattakin selvää, että yksittäisenä pelaajana, mutta samalla yhtenä johtavista pelaajista Villen tapa käsitellä myös epäonnistumisia on myös ollut tärkeä osa SPV:n koko tarinaa ja kykyä voittaa tiukoissa paikoissa.

Villen kanssa sain olla mukana myös joulun alla 2014 Romaniassa jakamassa Operaatio Joulun lapsen kenkälaatikkopaketteja.

https://www.youtube.com/watch?v=6O0HgJB7PcA

Matka oli unohtumaton. Saimme nähdä omin silmin, mitä tarkoittaa lahjan saaminen karmivissa olosuhteissa, jotka löytyvät Euroopan sisältä. Olosuhteissa, joissa eletään kuin n. 150 vuotta sitten Suomessa. Ei sähköä, ei vessaa, ei  vesijohtovettä, jopa 10 henkisiä perheitä asumassa yhdessä huoneessa maalattialla. Saimme omin käsin olla tuomassa sinne lohtua ja toivoa. Ei ollut itsestäänselvää Villelle irrottautua kesken pelikauden lapsiperheen arjesta ja lähteä noihin olosuhteisiin. Mutta Ville sanoi heti perheen kanssa keskusteltuaan, että kyllä tässä pitää olla mukana. Koska nyt autetaan niitä, joilla ei ole juuri mitään. Ja se on hänelle kunniatehtävä.

VIlle ja perheen esikoinen mestaruusjuhlissa 2013. Kuva: Juha Käenmäki

Ville kuului myös ryhmään, joka liikkui kaikki opiskeluvuodet Jyväskylän ja Seinäjoen väliä. Villellä tuo ajanjakso tarkoitti 7 vuotta. Siinä samalla hänelle syntyi perheeseen myös kaksi lasta. Siitä huolimatta Ville ei todellakaan ollut se, joka soittaa, että tänään on hankala lähteä harkkoihin. En voi vieläkään täysin ymmärtää, miten hän niissä olosuhteissa selvitti kaiken. Ja tässä myös kiitokset Miia-Marjan suuntaan. On selvää, että Villellä on ollut rinnallaan todella ymmärtäväinen ja vahva tuki, joka on ollut valmis tiukoissa paikoissa venymään miehensä ja SPV:nkin hyväksi. Ville myös ehti Seinäjoelle muutettuaan rakentaa ensimmäisen talonsa ja perhe täydentyi kolmannella lapsella. Nyt uran jälkeen alkaa seuraavan talon rakennusprojekti. Ne ehtii, jotka ehtii. Ja ne osaa, jotka osaa.

Ville jää historiaan ainakin toistaiseksi myös SPV:n pitkäikäisimpänä kapteenina. Villen ominta alaa on myös tapa, jolla hän jätti tuon tehtävän. Ville otti yhteyttä päävalmentajaan eli Joriin ja ehdotti itse, että voitaisiinko tälle kaudelle kapteeniksi harkita muitakin kuin häntä. Ville nimittäin tiesi, että mikäli valinta suoritetaan normaaliin tapaan, eli pelaajien äänestyksellä, valinta olisi aiempien yli 10 vuoden mukaisesti ollut käytännössä taas hän. Sen verran yksimielisesti hänet oli siihen aina valittu. Villelle tittelit eivät ole koskaan ollut se juttu, vaan joukkueen etu. Tälläkin tavalla hän halusi jo viestiä, että nyt on aika antaa vastuuta uusille vastuunkantajille.

Kuten vastustajatkin tietävät, Villen kanssa on hankala riitaantua. Minäkään en ole siinä onnistunut näiden vajaan 25 vuoden aikana. Ville on ymmärtänyt, että hommaa yksinkertaisesti vie paremmin eteenpäin halu elää sovussa kaikkien kanssa. Ja silti voi olla eri mieltä asioista. Olen minäkin ollut Villen kanssa eri mieltä. Mutta koskaan ei olla samasta veneestä hypätty pois eikä edes soudettu eri suuntaan. Silloin tapaa saada veneen varmemmin lopulta rantaan asti.

Tätä nykyä Ville on myös SPV ry:n toiminnanjohtaja. Kun tähän postiin aikanaan ehdokkaita mietittiin, käytännössä ehdokkaita oli alle kourallinen. Ja kun sitten Ville ilmaisi kiinnostuksensa ja antoi suostumuksensa, olihan se hieno päivä erityisesti minullekin. Seura, jota olen saanut olla alkuun laittamassa on parhaissa mahdollisissa käsissä. Nyt seuraa johtaa ihminen, joka on valmis laittamaan kaiken likoon, ja jolla on jalat maassa. Uskon ja tiedän, että Ville pärjää näissä hommissa, jotka eivät aina todellakaan ole helpoimmasta päästä, eivätkä työajat kellokorttimeininkiä.

Villen peliura on nyt siis paketissa. Varmasti kesän ja syksyn aikaan vasta itsellekin avautuu, mitä se oikein todellisuudessa tarkoittaakaan.

Mutta vielä muutamalla sanalla tiivistäen:

Joukkuekaveri. Ystävä. Kapteeni. Voittaja. Peliveli.

Kiitos Vertti, #85. 

Seinäjoella 18.4.2023

Tommy Koponen