Peliveljet murskasi SSV:n kolmannessa finaalissa
10.4.2012
Peliveljet jatkoi siitä, mihin Helsingissä jäi
Salibandyliigan finaalien ollessa tasatilanteessa 1-1, oltiin nähty ailahtelevaa SPV:tä. Ensimmäisessä kotiottelussa tuli rumasti kuokkaan ja toinen peli vieraissa näytti huonolta, mutta parani hämmästyttävän paljon loppua kohden Speven noustua kolmen maalin takaa rinnalle ja ohi. Tiistaina pelattu kolmas osaottelu näytti jotain ihan muuta.
Ottelu alkoi kerrankin punaisten määrätessä tahdin. Vain yhdeksän sekuntia oli pelattu, kun Sami Kosken puolesta kentästä lähtenyt rannelaukaus upposi aiemmissa peleissä liekeissä olleen Toni Lötjösen puikoista sisään. Nopea kuittaus ei ollut kaukana, kun heti seuraavassa vaihdossa Santtu Manner pääsi kokeilemaan loistopaikasta, mutta Jarno Ihme pysäytti yrityksen.
Sitten Speve-rynnistys jatkui: alkaen Erik Härkösen neljännen minuutin maalista SPV teki kolme rysää viiteen minuuttiin ja karkasi ottelussa neljän maalin johtoon, kun peliä oli pelattu vain kahdeksan minuuttia! Tatu Väänäsen tarjoillessa pehmytkätiselle Koskelle ja Myllymäen viedessä oman reboundinsa jälkeen pallon vanhanaikaisella sisään, oli nähty kerrassaan kauniita osumia. Tämä kaikki oli liikaa SSV-valmennukselle ja Lötjöselle, joten kassari sai tehdä tilaa Tsekin ylpeydelle, David Rytychille.
Peliveljien ylivoima ei ihan ole finaaleissa ollut sillä tasolla, mitä aiemmin on totuttu näkemään. Sekin seikka koki uuden tulemisen, kun auttamatta myöhässä tilanteeseen tullut ja Ville Kuuselan kolannut Harri Forsten istui jäähyllä. Väänäsen lavasta lähti taas aivan käsittämätön syöttö maalin takatolpalle, josta vailla vartijaa ollut Tuukka Kiviranta sai siirtää kuulan sisään.
Läpi erän Salibandyseura Viikingit oli sellaisessa myllytyksessä, ettei koskaan. Peliveljien neljä kenttää antoivat painetta pelottavan tehokkaasti, mikä sai helsinkiläisten pelin ihan sekaisin, eivätkä vieraat saaneet siitä missään vaiheessa otetta.
SSV:n kuparisen rikkoi yhdentoista sekunnin pelin jälkeen Forsten laittaen riparin ilmasta sisään kuin varkain, seinäjokelaisten vielä nukkuessa. Sitten alkoi taas punainen vyöry. SPV tukki keskikentän täysin, eikä SSV:llä ollut mitään aseita hyökkäyspäähän. Peliveljiltä sen sijaan löytyi variaatioita ja normaalista poikkeaviakin yrityksiä pelin rakentamisessa. Hyvä esimerkki tästä on Jarno Ihmeen osallistuminen hyökkäyspeliin. Ihme sai erän aikana kaksi syöttöpistettä vapauttaessaan Kivirannan ja Myllymäen läpiajoihin huikaisevilla heitoillaan. Mikko Kohosen osuttua välillä ylivoimalla, oli tilanne kolme minuuttia ennen toisen erän loppua musertava 8-1.
Peli vaikutti jo taputellulta, mutta pelaajatkin taisivat hetkeksi unohtaa, että vastassa oli kautta aikain paras salibandyseura pääsarjatasolla. Erän viimeisellä minuutilla SSV teki kaksi maalia, ensin pienen puolustuspään sotkun jälkeen ja vielä Amu Ahosen peliliikkeen ansiosta ilman maalivahtia.
Kolmas erä oli sekin SPV:n totaalista hallintaa, peliveikkosten nauttiessa kauniista maaleista ja vapautuneesta pelistä sekä Ihmeen nauttiessa ennennäkemättömästä kolmannesta syöttöpisteestä saman pelin aikana! Viikinkien ykköstä säästeltiin viimeisen kympin ajan Tiitun ja kumppaneiden ottaessa leebeniä vaihtopenkillä.
Tästä on Seinäjoen ylpeydenaiheen hyvä jatkaa perjantaina Helsinkiin. Toivotaan, että samanlainen energia virtaa pelaajissa sielläkin!