SEURAAVA OTTELU:

Runkosarja päätökseen kotivoitolla

SPV päättää kauden 2025-2026 runkosarjan kaatamalla OLSin kotikentällä maalein 10-4 (3-2, 1-2, 6-0).

Jo puolentoista minuutin pelin jälkeen Konsta Haukkala pääsi kuin varkain hyvälle paikalle ja iski pallon yläkulmaan. 2–0-maali syntyi komealla kuviolla, jonka pääsi viimeistelemään Santeri Uusi-Laitila. Iiro Savela toi OLSin kahdella maalillaan tasoihin, mutta melko epäonnisen Roope Okkosen oman maalin myötä SPV pääsi tauolle johdossa.

Ottelussa nähtiin hieno ja arvokas hetki, kun Ville Kuuselan pelinumero nousi arvoiselleen paikalle, Urheilutalon seinälle!

Ottelussa nähtiin hieno ja arvokas hetki, kun Ville Kuuselan pelinumero nousi arvoiselleen paikalle, Urheilutalon seinälle!

Toinen erä oli Peliveljien heikoin ja OLS veikin sen nimiinsä. Riku Ruonakangas tasoitti ajassa 24.37 ja vaikka erän loppupuolella Peter Kotilainen saikin pommitettua johtomaalin, osui pian myös Arttu Hänninen maalin edestä ja erän päättyessä oli tilanne tasan 4-4. Kolmannessa erässä SPV laittoi uuden vaihteen päälle ja toinen toistaan komeampien osumien myötä runkosarja vietiin kunnialla maaliin, kun voitto irtosi lopulta lukemin 10-4. OLSin tehokkain oli pisteet 2+1 tehnyt Savela. Rasmus Hasu torjui 18 kertaa ja Riku Panuma 23 kertaa.

SPV:n tehokkain pelaaja: runkosarjan pistepörssin voittaja, Riku Hakanen! Kaksi maalia ja kaksi syöttöä riittivät peittoamaan hyvää kiriä viritelleen Joona Rantalan. Hakanen teki 32 otteluun tehopisteet 31+54=85 ja voitti samalla myös syöttöpörssin. Onneksi olkoon, Riku!

Maalikooste

Lehdistötilaisuus

Tulospalvelu

SPV:n puolivälierävastustaja on Westend Indians. Sarja alkaa Urheilutalolla, otteluohjelma selviää myöhemmin. Tehdään tästä yhdessä pitkä, punainen kevät!

Pääyhteistyökumppanit

Katso kaikki kumppanit

SPV Salibandy Oy

etunimi.sukunimipeliveljet.fi
0500 548646
Suntionpolku 2, 60200 Seinäjoki
2626222-8

SPV Salibandy Oy on miesten F-liigan kolminkertaisen Suomen mestarijoukkueen, Seinäjoen Peliveljien (SPV), myynti-, markkinointi- ja hallinnointiyhtiö. Urheiluyhtiö, joka haluaa olla kehityksen kärjessä ja tiennäyttäjänä tässä yhdessä Suomen harrastetuimmista ja nopeimmin kasvavista lajeista.