Runkosarja päätökseen Tampereella

Runkosarjaa on pelattu 32/33 ottelua, joten jäljellä on enää maukas päätöskierros. Lauantaina 9.3. ratkotaan runkosarjan voittajaa, viimeistä pudotuspelipaikkaa sekä kotietua. SPV:n osalta tärkein on viimeiseksi mainittu. SPV on kuudentena 55 pisteellä, edellä ovat TPS 56 pisteellä ja Indians 57 pisteellä. Ylemmille sijoille nouseminen vaatii siis sekä voittoa omasta ottelusta että turkulaisten ja espoolaisten tappioita. TPS kohtaa Nokian KrP:n ja Indians OLS:n.

SPV puolestaan matkaa Bläk Boksiin Tampereelle, jossa pelataan Classicia vastaan. Classickaan ei täysin panoksettomasti pelaa, nimittäin mikäli Oilers päihittää omassa pelissään Happeen ja SPV onnistuu pisteidenhaussa, pitkään todennäköiseltä näyttänyt runkosarjan voitto lipeää viime hetkillä Öljymiesten käsiin. Classicin ja Oilersin välillä eroa on kaksi pistettä.

Viime kausi oli Classicin mittapuulla heikohko, mutta tällä kaudella on nähty totutun kaltaista suorittamista. Joukkue on hävinnyt vain 5 ottelua: kahdesti Indiansille, kahdesti KrP:lle ja kertaalleen EräViikingeille. 15 pelin voittoputki katkesi muutama kierros sitten nokialaisia vastaan. Classic on monella mittarilla suorittanut parhaiten, nimittäin se on tehnyt eniten maaleja (252), päästänyt vähiten (136) ja maalierokin on suurin (+116).

Ykköstykki Ville Lastikka on pelannut mukiinmenevän kauden. Lastikka on päässyt pisteille jokaisessa pelissä ja liigan pistepörssin ylivoimainen voitto irtoaa lähes sadalla pörssillä. Ennen viimeistä peliä kasassa on 91 pistettä (55 maalia ja 36 syöttöä). TOP 10:stä löytyvät myös Eemeli Salin (33+28=61) ja Oskari Heikkilä (36+23=59). Syöttöpörssin kärki löytyy myös Classicista, Nico Salolla 39 alustusta. Maalivahti Lassi Toriseva, jonka tiedetään olevan parhaimmillaan isoissa peleissä, on kerryttänyt neljänneksi parhaan torjuntaprosentin (76.81).

Bläk Boksissa käytiin viimeksi syyskuussa, silloin Classic oli parin maalin verran parempi. Marraskuun kotipelistä saatiin yksi piste mukaan, mutta juurikin Lastikan laukaus ratkaisi jatkoaikavoiton tamperelaisille. Lauantain peli alkaa klo 17.00. Puolivälieräparit saadaan selville jo samana iltana, kun valintatilaisuus järjestetään klo 21.30. Sekä ottelua että valintatilaisuutta voi seurata Ruudusta.

 

Kolme edellistä keskinäistä kohtaamista:

26.11.2023 SPV – Classic 4 – 5 ja.

23.9.2023 Classic – SPV 8 – 6

4.2.2023 SPV – Classic 6 – 4

 

Kolme edellistä Classicin ottelua:

3.3.2024 OLS – Classic 4 – 7

1.3.2024 Indians – Classic 5 – 8

23.2.2024 Classic – Nokian KrP 7 – 8 ja.

Pääyhteistyökumppanit

Katso kaikki kumppanit

SPV Salibandy Oy

etunimi.sukunimipeliveljet.fi
0500 548646
Suntionpolku 2, 60200 Seinäjoki
2626222-8

SPV Salibandy Oy on miesten F-liigan kolminkertaisen Suomen mestarijoukkueen, Seinäjoen Peliveljien (SPV), myynti-, markkinointi- ja hallinnointiyhtiö. Urheiluyhtiö, joka haluaa olla kehityksen kärjessä ja tiennäyttäjänä tässä yhdessä Suomen harrastetuimmista ja nopeimmin kasvavista lajeista.