Rutiinisuoritus FBC Turkua vastaan

Sunnuntaina miteltiin kotiluolassa FBC Turkua vastaan. Ottelun kulku oli samankaltainen kuin joulukuussa nähty edellinen kohtaaminen. SPV pääsi alussa karkumatkalle, ja lopussa FBC nousi peliin mukaan. SPV otti lopulta rutiininomaisen voiton maalein 7-3 (3-0, 1-0, 3-3).

Eero Karjanlahti sivalsi pallon maaliin 2 minuuttia ja 49 sekuntia aloitusvihellyksen jälkeen, ja avausmaalia juhli punainen joukkue. Kolme minuuttia myöhemmin Riku Hakanen sai vapaan linjan sijoittaa pallo alakulmaan tolpan viereen. Juuri sinne se myös päätyi ja peli lukemiin 2-0.

Se on aina yhtä hieno hetki, kun joku tekee ensimmäisen maalinsa Pelivelipaidassa. Tällä kerralla sen kunnian sai Alexander Nyman ajassa 10.41. Tästä edettiinkin maaleitta toisen erän jälkimmäiselle puoliskolle asti, kunnes Miika Latvala nosti hyökkäyksen, pelasi Aaro Tammirannan kautta pallon Karjanlahdelle, joka teki toisen maalinsa ja siirsi SPV:n neljän maalin verran edelle.

Kolmannessa erässä FBC tarttui vaihdekeppiin ja laittoi päälle kirivaihteen. Turkulaiset saivat huomattavasti enemmän laukauksia varsinkin alkupuolella erää ja se näkyi myös maalien muodossa. Kuparinen meni rikki Juuso Forsmanin ylivoimakavennuksella. Erän puolivälissä FBC kiri kahdella nopealla maalilla yhden päähän Yannick Lindroosin ja Krisjanis Tiltinsin osuessa maalin edestä. Helpottavaa maalia tarvittiin kipeästi, ja siihen tarjoutui hyvä mahdollisuus ylivoiman myötä. Ottelun kaksi aiempaa ylivoimaa eivät olleet parhaimmasta päästä, mutta kolmannella yrityksellä onnistui, Konsta Haukkala maalintekijänä. Heti seuraavan aloituksen jälkeen Karjanlahti viimeisteli hattutempun ja johto alkoi olla turvallisen tuntuinen. Hakanen osui vielä kertaalleen ja loppulukemiksi kirjattiin 7-3.

SPV:stä eniten pisteitä hamstrasi Eero Karjanlahti kolmella maalilla ja yhdellä syötöllä. Keltaisten parhaana palkittiin Nikolas Laaksonen. Rasmus Hasu torjui 11 kertaa ja turkulaisten maalilla operoinut Elmeri Laakso 16 kertaa.

Maalikooste

Lehdistötilaisuus

Tulospalvelu

Turkulaisten kouluttaminen jatkuu lauantaina 24.2, kun matkataan TPS:n vieraaksi. Jaossa ovat todella tärkeät sarjapisteet, niin kuin myös seuraavassa kotiottelussa 3.3. Indiansia vastaan. Tavataan Urheilutalolla taas silloin!

Pääyhteistyökumppanit

Katso kaikki kumppanit

SPV Salibandy Oy

etunimi.sukunimipeliveljet.fi
0500 548646
Suntionpolku 2, 60200 Seinäjoki
2626222-8

SPV Salibandy Oy on miesten F-liigan kolminkertaisen Suomen mestarijoukkueen, Seinäjoen Peliveljien (SPV), myynti-, markkinointi- ja hallinnointiyhtiö. Urheiluyhtiö, joka haluaa olla kehityksen kärjessä ja tiennäyttäjänä tässä yhdessä Suomen harrastetuimmista ja nopeimmin kasvavista lajeista.