SPV haki kaikki pisteet Nurmosta

SPV ei antanut Nurmon Jymyn yllättää tälläkään kertaa, kun joukkueet kohtasivat liigassa kaikkiaan jo kuudetta kertaa. Tällä kertaa pisteet lähtivät Peliveljien mukaan 2-4(0-1,2-1,0-2) lukemin.

Paikallisderbyjen tapaan tämäkin kamppailu muodostui kiihkeäksi ja joukkueiden kohtaamisessa ei erilaiset sarjasijoitukset painaneet tippaakaan, kun pallo laitettin keskelle. Molemmat joukkueet vetivät ensimmäisestä vaihdosta viimeiseen asti joka tilanteeseen vain voitto mielessään, ja loppuunahdetussa Nurmon liikuntahallissa yleisö sai seurata erittäin tapahtumarikasta, mutta loppujen lopuksi ehkä yllättävänkin vähämaalista kamppailua. Ottelun ratkaisukin tapahtui käytännössä vasta ihan viimeisillä minuuteilla, kun SPV onnistui ensin menemään ajassa 57.14 kahden maalin johtoon Aapo Lokasaaren tarkalla laukauksella, ja sitten tappamaan vielä Jymyn yritykset kuudella kenttäpelaajalla viimeisten kahden minuutin aikana.

QD6A0225

Ensimmäisessä erässä SPV:llä oli paikat karata selvempäänkin johtoon, mutta ennenkaikkea Aki Karjalaisen torjunnat (torjunnat Karjalainen/Jymy 10 kertaa  – Teppo Liukkonen/SPV 2 kertaa) ja Peliveljien tehoton viimeistely johtivat siihen, että erätauolle mentiin lukemissa 0-1. SPV:n maalista vastasi Eero Karjanlahti, joka laittoi riparin sisään pomppupallosta maalin kulmalta.

Toisen erän alussa SPV paine Jymyn päädyssä jatkui, mutta Jymyn päästyä Matias Lintulan jäähyn myötä ylivoimalle, ottelun suunta alkoi kääntyä. Jymy käytti paikkansa ja iski ottelun tasoihin. Ja vain puolitoista minuuttia tästä Jymy käytti hyvän vaiheensa hyväkseen ja iski toistamiseen. SPV sai kuitenkin erän loppua kohden taas paremmin juonesta kiinni ja vaikka ensimmäinen ylivoima ei tuottanut tulosta, toisesta Sami Koski näytti tuttua ylivoimaosaamistaan ja laukoi pallon etukulmasta sisään. SPV sai pallon maaliin vielä kertaalleen erän viimeiselläkin minuutilla, mutta videotarkistuksen jälkeen osuma todettiin väärin tehdyksi, kun pallon maaliin ohjannut Konsta Haukkala oli maalivahdin alueella.

Kolmas erä oli SPV:ltä jälleen ehjempi ja kypsempää tekemistä, ja kun Jymy otti jäähyn viiden minuutin pelin jälkeen, SPV käytti tilaisuutensa hyväkseen. Konsta Haukkala kanttasi lähivaparin jälkitilanteesta pelin voittomaaliksi jääneen osuman. Syötön tähänkin maaliin antoi Peter Kotilainen, joka loppujen lopuksi alusti kaikki SPV:n maalit illan kamppailussa.

Pelille antoi oman leimansa varsin nimekkäiden pelaajien poissaolot, kun Jymyn riveistä oli pudonnut jo aiemmin kaudella loukkaantuneen ykkössentteri Eemeli Karjanlahden seuraksi hyökkääjät Riku Hakanen, Jari Hankkio ja Matias Mäenpää. SPV:ltä puolestaan lasarettiosastoa edustivat maalivahti Rasmus Hasu ja hyökkääjistä Aaro Tammiranta. Sinällään loukkaantumiset eivät kentällä joukkueiden otteissa näkyneet, ja esimerkiksi SPV:n maalinsuulla ”Hasua tuurannut” Liukkonen pelasi jälleen hienon pelin. Vasta 18 -vuotias nuorukainen tulee varmasti vielä pitemmässä juoksussa suuremman yleisönkin tietoisuuteen, jos tämänkin illan puhteeseen on uskominen.

Illan kamppailun pöytäkirjaan pääset tästä.

Juha Käenmäen ansiokkaisiin ottelukuviin pääsee tästä.

Ruudun maalikoosteeseen taas pääsee tästä.

SPV:n pelit jatkuvat tasan viikon päästä vierasottelulla Vantaalla, kun loppiaisillan kamppailussa kotijoukkueena esiintyy Energia Areenalla Eräviikingit Helsingistä. Tuotakin ottelua voi seurata Ruutu Urheilun livelähetyksen kautta.

Artikkelin kuvat: Juha Käenmäki/SSBL kuva-arkisto

Pääyhteistyökumppanit

Katso kaikki kumppanit

SPV Salibandy Oy

etunimi.sukunimipeliveljet.fi
0500 548646
Suntionpolku 2, 60200 Seinäjoki
2626222-8

SPV Salibandy Oy on miesten F-liigan kolminkertaisen Suomen mestarijoukkueen, Seinäjoen Peliveljien (SPV), myynti-, markkinointi- ja hallinnointiyhtiö. Urheiluyhtiö, joka haluaa olla kehityksen kärjessä ja tiennäyttäjänä tässä yhdessä Suomen harrastetuimmista ja nopeimmin kasvavista lajeista.