SPV venyi historiansa toiseen Suomen Cup mestaruuteen

Nokian KrP – SPV 5-6 (2-1, 2-2, 3-1)

SPV osoitti jälleen sitkeytensä ja nousi kolmen maalin takaa Suomen Cupin mestaruuteen lauantai-illan finaaliottelussa. Avauspuoliskoa hallinnut Nokian KrP joutui taipumaan SPV:n huiman nousun jälkeen lukemin 5-6.

Nokian KrP otti ottelun haltuunsa heti alkuvihellyksestä eikä päästänyt SPV:tä maalintekotilanteisiin ensimmäisessä erässä juuri lainkaan. Tästä huolimatta avausmaali merkattiin SPV:lle, kun Nico Jonaeson huitaisi pallon omaan verkkoon. Hetkeä myöhemmin tamperelaisten vahva painostus tuotti tulosta ja joukkue siirtyi Johanssonin kahdella maalilla 2–1-johtoon. Toisessa erässä SPV-fanien muistot nousivat pintaan keskiviikon kohtaamisesta, kun KrP siirtyi ottelussa jo 4-1-johtoon Laakson ja Johanssonin maaleilla. Peliveljien kokemus alkoi nostaa päätään ottelun puolivälissä, kun Sami Koski ja Jari Hankkio iskivät 2-4-kavennuksen. Vain 11 sekuntia edellisestä Juuso Keskinen karkasi Jeri Heikkilän roikkupallosta läpiajoon ja toi SPV:n peliin mukaan 4-3-osumallaan. SPV alkoi kääntää ottelua yhä vahvemmin itselleen, kun Aapo Lokasaari siivosi oman vetonsa jälkitilanteesta pallon rysään ja ottelun tasoihin. Yksi ottelun komeimmista maaleista nähtiin hetkeä myöhemmin, kun Henri Urmas tykitti puolesta kentästä Peliveljet ensimmäistä kertaa ottelussa johtoon. Nokian KrP viritteli jo omaa kiriään mutta Nico Jonaesonin työntämisjäähy tarjosi pallonhallintaa takaisin SPV:lle. Tutut miehet pyörittivät SPV-ylivoimaa, kun Hankkio antoi jälleen pomminsa puhua ja vei SPV:n jo kahden maalin johtoon. Jonaeson paikkaili jäähyään vielä 5-6-kavennuksella mutta pelikello oli jälleen SPV:n puolella ja mestaruusjuhlat valmiit alkamaan!

Mestaruus oli SPV:lle toinen, kun edellisen kerran Cupin mestaruuskannua nostettiin tasan kymmenen vuotta sitten kaudella 2010-2011. Mestaruuspokaalin ja kultaisten mitalien lisäksi SPV lunasti voitolla itselleen 10 000 euron palkintorahan. SPV pelaa myös tulevan syksyn Super Cupissa, jossa F-liigan ja Suomen Cupin mestarit kohtaavat uuden kauden kynnyksellä.

Maalikooste Suomen Cup finaali: Nokian KrP – SPV (5-6)

Peliveljet juhlii cupmestaruutta – tässä maalit ja mietteet (Salibandy.fi)

Cupin voitto herkisti Hasun – ”En ole ikinä voittanut yhtään mitään.” (Pääkallo.fi)

KrP:n vahva ote ei kestänyt – SPV nousi kolmen maalin takaa cup-voittoon (Pääkallo.fi)

”Perusluudan juhlapäivä” – Henri Urmas säväytti finaalipommillaan (fliiga.com)

50962847736_d9e4fcb7a1_k

 

Pääyhteistyökumppanit

Katso kaikki kumppanit

SPV Salibandy Oy

etunimi.sukunimipeliveljet.fi
0500 548646
Suntionpolku 2, 60200 Seinäjoki
2626222-8

SPV Salibandy Oy on miesten Salibandyliigan kolminkertaisen Suomen mestarijoukkueen, Seinäjoen Peliveljien (SPV), myynti-, markkinointi- ja hallinnointiyhtiö. Urheiluyhtiö, joka haluaa olla kehityksen kärjessä ja tiennäyttäjänä tässä yhdessä Suomen harrastetuimmista ja nopeimmin kasvavista lajeista.