Vierastuplasta tuomisina 5 pistettä

EräViikingit – SPV 3-6 (2-2, 1-1, 0-3)
Tiikerit – SPV 3-4 rl. (0-1, 0-1, 3-1)

SPV venytti voittoputkeaan viiden ottelun mittaiseksi, kun joukkue haki viikonloppuna vierasvoitot EräViikingeistä ja Tiikereistä. Samalla joukkue vankisti asemaansa pudotuspelijoukkueena OLS:n ja EräViikinkien edellä.

Perjantai-iltana käytiin pudotuspelipaikan kannalta tärkeä kamppailu SPV:n ja EräViikinkien välillä. Valkopaitaisella SPV:llä kesti hetki tottua Mosahallin kovaan alustaan mutta viimeisen erän tehokkuus takasi tärkeät kolme pistettä seinäjokelaisille. Kaksi erää mentiin maalien valossa tasaisissa merkeissä, mutta joukkueen tekeminen oli jälleen lupaavan nousujohteista. Illan hahmoja olivat ykköskentän tutkapari Juuso Keskinen ja Aaro Tammiranta. Eero Haapaniemi teki ottelussa liigadebyyttinsä ja esiintyikin hyvin edukseen. Sami Kosken pistesaldo salibandyliigassa kasvoi kahdella ja mies on nyt pisteen päässä historiallisesta tuhannen pisteen merkkipaalusta.

Lauantaina SPV kohtasi Vantaalla Tikkurilan Tiikerit. Sarjajumbo piinasi Peliveljiä aina voittolaukauskilpailuun saakka. Peli tuntui olevan vierasjoukkueen hyppysissä vaikka terävintä SPV:tä ei lauantaina nähtykään. Fokus oli ajoittain kateissa ja aktiivinen peli ei tuottanut toivottua tulosta maalien muodossa. Pelimiesten kympillä Eero Haapaniemi päätti iskeä uransa ensimmäisen liigamaalin ja SPV:n 1–3-johto tuntui kohtuullisen turvalliselta. Hyvin puolustanut Tiikerit sai kuitenkin hurmoksen päälle ja kampesi viimeisellä viisiminuutisella ottelun tasoihin. Ratkaisu venyi jatkoajan jälkeen aina rankkareille saakka. Rasmus Hasu torjui viidestä yrityksestä kolme ja kun Jukkis Pelto-Arvo, Matias Lintula ja Tuomas Mustonen onnistuivat omissa yrityksissään, kaksi pistettä varmistuivat punaisille.

SPV on nyt 31 pisteellä sarjataulukon sijalla seitsemän.  Pelit jatkuvat sunnuntaina 6.2. Seinäjoella, kun aiemmin siirretty Happee-ottelu pelataan Urheilutalolla kello 18:30. Seuraamme AVI:n linjauksia yleisörajoitusten suhteen.

Pääyhteistyökumppanit

Katso kaikki kumppanit

SPV Salibandy Oy

etunimi.sukunimipeliveljet.fi
0500 548646
Suntionpolku 2, 60200 Seinäjoki
2626222-8

SPV Salibandy Oy on miesten F-liigan kolminkertaisen Suomen mestarijoukkueen, Seinäjoen Peliveljien (SPV), myynti-, markkinointi- ja hallinnointiyhtiö. Urheiluyhtiö, joka haluaa olla kehityksen kärjessä ja tiennäyttäjänä tässä yhdessä Suomen harrastetuimmista ja nopeimmin kasvavista lajeista.