SEURAAVA OTTELU:
SEURAAVA KOTIOTTELU:

Viikko päättyy kotivoittoon

Syyslomaviikko sai voitokkaan päätöksen, kun SPV ottaa kolme pinnaa Oulun Luistinseuralta lukemin 7-2 (3-0, 0-1, 4-1).

Lauantaina Indiansin kotonaan kaatanut OLS piti jälleen pelin tiukkana, mutta kolmannessa erässä Peliveljet meni menojaan. SPV tuli pelin alkuun hyvin ja jo kolmen ja puolen minuutin jälkeen pääsi Juuso Keskinen lähettämään kovan kutinsa maaliin. Neljä minuuttia myöhemmin pääsi myös Joona Kajaala maalin makuun ja erän viimeisellä vitosella Riku Hakanen kiepautti pallon Keskiselle, joka laukoi erätaukolukemiksi 3-0.

Toisen erän ainoasta maalista vastasi OLSin paras pistemies Olli Lukkari. Lisäosumia omiin ei tullut, vaikka vieraat pääsivät kahdesti yrittämään ylivoimalla. Kolmannessa erässä Konsta Haukkala taituroi maalin edestä SPV:lle kolmen maalin johdon. Johtoaseman suojeleminen onnistui mallikkaasti ja pelin lähestyessä loppuaan Hakanen ja Eero Karjanlahti osuivat peräkkäisiin vaihtoihin, sinetöiden pelin. Janne Aution tyhjiin tehdyn maalin ja Eetu Ijäksen kavennuksen myötä loppulukemat jäivät muotoon 7-2.

Juuso Keskinen pokkasi SPV:n parhaan pelaajan palkinnon kahdella maalillaan. OLSin paras oli maalivahti Riku Panuma, joka muun muassa koppasi kolmesti SPV-pelaajien rankkariyrityksen.

Maalikooste

Tulospalvelu

5L9A0713

Ensi viikolla pelejä on vain yksi. Se mitellään lauantaina Lahdessa, kun iltaa isännöi LASB.

8 ottelua pelanneen LASBin alkukausi on ollut vaikea ja lahtelaisten pistetili on vielä avaamatta. Joukkue on tehnyt keskimäärin 2 maalia/ottelu, joten on helppoa sanoa suurimpien haasteiden olleen maalinteossa. Vasta neljäsosa on kuitenkin pelattu ja pisteitä on paljon jaossa, joten tilanne ei ole niin tukala kuin sarjataulukko antaisi ymmärtää.

Syyskuun lopussa joukkueet kohtasivat edellisen kerran ja silloin SPV:n kauden suurinumeroisimmassa pelissä tuli kotivoitto maalein 11-5. Ottelu Lahden Suurhallissa alkaa lauantaina jo klo 15.00 ja Ruutu lähettää pelin kotisohville.

 

Kolme edellistä keskinäistä kohtaamista:

28.9.2025 SPV – LASB 11 – 5

1.2.2025 LASB – SPV 2 – 10

18.1.2025 SPV – LASB 8 – 2

 

Kolme edellistä LASBin ottelua:

18.10.2025 Hawks – LASB 2 – 0

17.10.2025 LASB – FBC Turku 3 – 4

12.10.2025 LASB – Indians 0 – 6

Pääyhteistyökumppanit

Katso kaikki kumppanit

SPV Salibandy Oy

etunimi.sukunimipeliveljet.fi
0500 548646
Suntionpolku 2, 60200 Seinäjoki
2626222-8

SPV Salibandy Oy on miesten F-liigan kolminkertaisen Suomen mestarijoukkueen, Seinäjoen Peliveljien (SPV), myynti-, markkinointi- ja hallinnointiyhtiö. Urheiluyhtiö, joka haluaa olla kehityksen kärjessä ja tiennäyttäjänä tässä yhdessä Suomen harrastetuimmista ja nopeimmin kasvavista lajeista.