Viikonloppuna edessä kaksi vierasottelua ja 1400 kilometriä

Seinäjoen Peliveljet pelaa viikonlopun aikana kaksi vierasottelua, joista ensimmäinen on edessä perjantai-iltana Espoossa. Westend Indians isännöi SPV:tä Otahallissa kello 18:30 alkaen. Viikonlopun toinen kamppailu käydään pohjoisessa, kun SPV suuntaa sunnuntaina Oulun Luistinseuran vieraaksi Kastelliin. Ottelu oli alunperin tarkoitus pelata Seinäjoella mutta sairaanhoitopiirin antamat koronasuositukset kehottivat siirtämään Etelä-Pohjanmaalla järjestettäviä yleisötapahtumia myöhemmälle. SPV ja OLS päätyivät vaihtamaan koti- ja vierasotteluiden ajankohtia päikseen.

Indians on aloittanut kautensa SPV:n tavoin kahdella voitolla ja kahdella tappiolla. Tappiot tulivat sarjakärki Classicia ja paikallisvastus Oilersia vastaan. Kauden avausottelussa Indians voitti vieraskentällä Happeen. Steelers on onnistunut nappaamaan sekä SPV:ltä että Indiansilta pisteen. Alkukauden niukka pistesaldo motivoi varmasti molempia joukkueita näyttämään parastaan kentällä.  SPV:n ja Indiansin väliset kohtaamiset ovat olleet useimmiten tasaisia otteluita. Indians on nuori ja taitava joukkue, mikä vaatii SPV:ltä jälleen muutaman asteen parempaa puolustuspeliä ja samanlaista tehokkuutta mitä Welhot-ottelussa todistettiin.

Viikonlopun toinen vastus OLS on kerännyt kauden neljästä ottelusta kolme pistettä. Nokian KrP, Classic sekä Oilers nappasivat pisteet joukkueiden kohtaamisista mutta alkukaudella vahvasti esiintynyt Steelers taipui OLS:lle sunnuntaina maalein 7-14. Oululaiset saivatkin oletettavasti ottelusta paljon itseluottamusta eikä tule päästämään vierasjoukkuetta helpolla myöskään tulevana sunnuntaina.

Viikonloppu pitää sisällään kaksi tiukkaa ottelua ja paljon kilometrejä. Perjantain ottelua voi seurata suorana lähetyksenä Ruudun kautta kello 18:30 alkaen. OLS ja SPV iskevät yhteen sunnuntaina kello 18. Tästä ottelusta ei tällä tietoa ole livelähetystä tarjolla.

 

 

 

 

Pääyhteistyökumppanit

Katso kaikki kumppanit

SPV Salibandy Oy

etunimi.sukunimipeliveljet.fi
0500 548646
Suntionpolku 2, 60200 Seinäjoki
2626222-8

SPV Salibandy Oy on miesten F-liigan kolminkertaisen Suomen mestarijoukkueen, Seinäjoen Peliveljien (SPV), myynti-, markkinointi- ja hallinnointiyhtiö. Urheiluyhtiö, joka haluaa olla kehityksen kärjessä ja tiennäyttäjänä tässä yhdessä Suomen harrastetuimmista ja nopeimmin kasvavista lajeista.