Viikonlopun vieraat Helsingistä ja Nurmoosta

SPV:llä on edessä mielenkiintoinen viikonloppu, kun kauden ensimmäisessä kotituplassa kohdataan EräViikingit ja Nurmon Jymy. Viikonloppuun on asetettu isoja odotuksia, sillä SPV:n kauden ensimmäinen kotivoitto on yhä saavuttamatta.

Lauantaina kohdataan yksi kauden päävastustaja EräViikingit. Viime kevään pudotuspelipari on SPV:n tavoin hävinnyt kauden kaikki kotiottelunsa ja majailee hieman yllättäen sarjataulukon 11:sta sijalla. EräViikinkien alkukausi on ollut haastava. Kymmenen pelatun ottelun jälkeen joukkue on onnistunut voittamaan ainoastaan Tiikerit ja Steelersin. EräViikingit ja SPV on useaan otteeseen rinnastettu taistelemaan ”viimeisestä pudotuspelipaikasta”. Useamman vuoden ajan sarjan pudotuspeleissä on nähty samat kahdeksan joukkuetta. Vahvaa kautta pelaava LASB on kuitenkin tuonut sarjataulukkoon lisäjännitystä, eikä ”superkasin” pudotuspelipaikat olekaan enää itsestäänselvyys. Näin ollen lauantain ottelua voidaan pitää hyvinkin merkittävänä kevään playoff-taistoa ajatellen.

Ottelutapahtuman yhteydessä vietetään hieman juhlallisuuksia, kun SPV haluaa seurana kiittää ja muistaa uransa päättänyttä Mikko Kohosta. Lokakuussa julkaistiin Mikko Kohosen ja Petri Kettusen tarinat sisältävä kirja ”Voittajaksi kasvaminen”. Tämä teos on mahdollista hankkia itselle tai pukin konttiin lauantain ottelun yhteydessä.

SPV – EräViikingit lauantaina 14.11. kello 17 Seinäjoen Urheilutalolla. Suoralähetys: Ruutu fanikamera

Lipunmyynti: SPV – EräViikingit

Ennakkoilmoittautuminen / kausikortilla, vapaalipulla tai -kortilla

 

Sunnuntaina pelataan paljon odotettu Lähiderby, jossa SPV kohtaa paikallisvastus Nurmon Jymyn. Joukkueet kohtaavat ensimmäistä kertaa liigatasolla. Sarjanousija Jymyn otteluohjelma on ollut alkukaudesta aavistuksen väljempi ja seitsemästä pelatusta ottelusta joukkueella on kasassa neljä pistettä. Kauden ainut voitto irtosi lokakuun lopussa Nurmohallissa OLS:a vastaan. Jymyn parhaan pistemiehen Tupla-paitaa kantaa vielä viime kaudella SPV:tä edustanut Tommi Hakala. Pelaajat ovat suurimmaksi osaksi toisilleen tuttuja, mikä tekee joukkueiden kohtaamisesta äärimmäisen kiinnostavan. Yksi iso taisto käydäänkin oletetusti pelaajien pään sisällä. Suuria tunteita ja voitonnälkää riittää takuulla kentän molemmissa päissä, joten odotettavissa on yksi kauden kiihkeimmistä kamppailuista. Ottelun lipunmyynti on käynyt kuumana jo useita päiviä. Tämän hetkisen ilmoittautumis- ja lipunmyyntitilanteen mukaan näyttää siltä että kaikki halukkaat eivät mahdu sunnuntaina Urheilutalon katsomoon. Kannattaa siis toimia ripeästi, mikäli haluat varmistaa pääsysi tapahtumaan.

Lähiderby: SPV – Jymy sunnuntaina 15.11. kello 17. Suoralähetys: Ruutu

Lipunmyynti: Lähiderby SPV – Jymy

Ennakkoilmoittautuminen / kausikortilla, vapaalipulla tai -kortilla

derby5

Pääyhteistyökumppanit

Katso kaikki kumppanit

SPV Salibandy Oy

etunimi.sukunimipeliveljet.fi
0500 548646
Suntionpolku 2, 60200 Seinäjoki
2626222-8

SPV Salibandy Oy on miesten F-liigan kolminkertaisen Suomen mestarijoukkueen, Seinäjoen Peliveljien (SPV), myynti-, markkinointi- ja hallinnointiyhtiö. Urheiluyhtiö, joka haluaa olla kehityksen kärjessä ja tiennäyttäjänä tässä yhdessä Suomen harrastetuimmista ja nopeimmin kasvavista lajeista.