Kova taistelu siivitti Spedettäret voittoon

SPV löysi maalijyvän
SPV – Crackers 6-5 (1-1, 3-2, 2-2)

Paavo Eloniemi

Seinäjoki Kaksi kovaa ottelua viikonlopun aikana on aina kova haaste. Sitä se oli myös SPV:lle sekä Crackersille, jotka kummatkin pelasivat toisen ottelunsa peräkkäisinä päivinä. Pelaajien otteissa näkyi eilen selvästi otteluiden tuoma rasitus, minkä seurauksena kumpikin joukkue teki paljon virheitä omassa puolustuspäässä ja niistä vastustaja pääsi iskemään maaleja.

– Tämä oli todellinen taisteluvoitto. Näissä peleissä ei jaeta tyylipisteitä, SPV:n valmentaja Anssi Pietilä kiteytti kamppailun pähkinänkuoreen.

– Viikonloppu sujui hienosti kahden voiton myötä. Tämä oli kuitenkin kauhea peli ja meille jäi paljon parannettavaa jatkossa. Sanoin viimeisellä erätauolla tytöille, että se tulee ratkasiemaan ja näkymään, mitä kesällä on tehty. Niinhän siinä kävi ja mielestäni ansaitsimme voiton, vaikka Crackers olikin selvästi lauantaista Jotsenoa parempi joukkue, Pietilä totesi.

SPV:n kaikki kaikessa oli kentän parhaan pelaajan Catharina Hästbackan johtama kentällinen, joka karvasi korkealta ja painoi kerta toisensa jälkeen pelin painopisteen vastustajan päätyyn. Tehojakin viisikolta löytyi, sillä Hästbacka onnistui laittamaan pallon kolmasti kotkalaisten maalivahdin selän taakse ja hänen nimiinsä meni myös voittomaaliksi jäänyt kuudes osuma.

Punapaitojen toinen hahmo oli maalin suulla varmasti torjunut Erika Manninen ja hän oli se viimeinen lukko, mihin vieraiden yritykset tyrehtyivät. Positiivista seinäjokelaisittain oli myös se, että maaliteossa onnistui Hästbackan ohella kolme muuta punapaitaa. Tanja Rintamäenpää, Janika Ollikkala ja Milja Kiviharju onnistuivat kukin maalinteossa kerran.

SEINÄJOEN PELIVELJET

SPV:N TOIMISTO

toimistopeliveljet.fi
050 432 2508 (ma-pe klo 11-13)
Seuralantie 9 (TB-rakennus, Piiri), 60220 SJK



Seinäjoen Peliveljet ry (SPV) on vuonna 1994 perustettu salibandyn erikoisseura. Seura edistää salibandykulttuuria toiminta-alueellaan tarjoamalla huipputason kilpaurheilu- sekä harrastetason toimintaa yhä uusille ryhmille.

SPV:n miesten F-liigajoukkueen toiminnasta vastaa SPV Salibandy Oy, jolla on oma hallinto ja talous.