Kiitoksen aika (valmentajalta)

Päävalmentaja Kim Takalan kiitokset SPV:n naisten joukkueelle, joka vaikeasta alkukaudesta huolimatta punnersi itsensä kevään aikana divarin seitsemänneksi.

Kiitoksen aika

Maaliskuussa 2014 sain kunnian ottaa vastaan tähänastisen valmennusurani suurimman haasteen, päävalmentajan tehtävän Seinäjoen Peliveljien naisten edustusjoukkueessa. Ennakkoon tiedossa oli, että edessä on suurin haaste ja samalla 11 kautta kestäneen polun yksi mittari omista valmiuksistani sekä opittujen asioiden jalostamisesta käytännön tasolle.

Kausi on nyt ohi, eikä kukaan mukana ollut tai läheltä tätä tarinaa seurannut ole päässyt välttymään tunteiden vuoristoradalta. Tavoitteet ovat vaihdelleet huomiseen selviämisestä aina sarjakärjen kaatamiseen asti.

Nyt on kuitenkin nöyrän kiitoksen aika. Olen saanut nauttia ympärillä olevien kannustuksesta ja tuesta, eikä tässä tekstissä mainita varmasti kuin osa tekijöistä, tässä kuitenkin pieni kuvaus niistä tärkeimmistä punaisista.

Anna Kulmala

Kerroin jo harjoituskauden alussa tarvitsevani joukkueeseen itseni näköisen kapteenin, joka uskaltaa heittäytyä ja näyttää tunteensa jokaisella hetkellä. Anna on konkreettinen esimerkki siitä mitä halusin joukkueessa olevan: tunnetta, määrätietoisuutta ja periksiantamattomuutta. Näitä ominaisuuksia tarvitaan juuri niillä hetkillä, kun on se kaikista raskain vaihe ja joukkue on saatava syttymään.

Iida Pajukoski

Nuoresta iästään huolimatta Iida on ottanut paikkansa joukkueen todellisena johtohahmona kentällä ja sen ulkopuolella. Pitkä kokemus naisten edustujoukkueen toiminnassa osoittaa sitoutumista ja luo joukkueen peruspilarit sekä sisäisen vaatimustason päivittäiseen tekemiseen. Aliarvostettu pelaaja koska ei komeile pistepörssien kärkisijoilla, mutta on valmentajan luottotyökalu tilanteeseen kuin tilanteeseen.

Janika Ollikkala 

Yksi oman valmennustyöni suurimmista motivaattoreista ja mahtava esimerkki junioreille, miten voi harjoittelemalla kehittyä vuodesta toiseen. Määrätietoisuus ja voitonnälkä ovat uskomattomat, eikä ole sattumaa että Janika on vuodesta toiseen joukkueen kovimpia pistenikkareita.

Tanja Rintamäenpää

Joukkueen seriffi, jonka asenne ja sitoutuminen joukkueurheiluun hakee vertaistaan. Ei pidä itsestään turhaa meteliä, mutta puheenvuoron ottaessa ei kenellekään jää epäselväksi mitä tämä peluri haluaa viestiä.

Eveliina Jokinen

Vaikean loukkaantumisen jälkeen tämä sisukas kulmavääntäjä ja peittopelaamisesta nauttiva puolustaja näytti taistelutahdon esimerkkiä jokaiselle joukkueen pelaajalle, oli sitten kyseessä pelit tai harjoitukset.

Susanna Kuusisto

Työnteon ilmentymä joukkueessa. Sussun riistäessä pallon vastustajalta, näyttää siltä kuin kotiyleisökin olisi ottanut ensimmäisen erävoiton vastustajasta. Kasvoi kauden aikana myös oman kentällisensä pallollisen pelin johtohahmoksi. Iso kiitos tämän taistelijan kehityksestä lähtee myös urheiluakatemian valmentajille!

Veera Latvala

Veeralta opin kauden aikana erään mieleenpainuvan ajatuksen: ”Moni haluaa olla yrittäjä, minä aion olla onnistuja”. Tämä kuvaa myös täydellisesti Veeraa pelaajana, mitä tärkeämpi hetki ottelussa, sitä enemmän voi aina odottaa tältä soturilta. Jostain löytyy aina väli minne tämä rightin puolen kanttaaja voi haastaa.

Taru Martikainen

Ensimmäiset treenit Punaisissa, Taru saapuu paikalle Karo Kuussaaren kaksinkamppailupainotteisista harjoituksista käsi tikattuna ja kertoo ”Kyllä tällä pellaamaan pystyy”.  Tästä treenistä lähtien valmentajan luottopelaaja, joka tsemppasi, kehitti peliä ja raapi palloja omille vaihdosta toiseen läpi kauden.

Katja Kukko

Tämä ennakkoluuloton urheilullisuuden esikuva otti paikkansa joukkueessa jo keväällä. Katja pelasi joukkueen suurimman pelimäärän. Sarjatasosta ja saappaiden koosta riippumatta tämä taskuraketti hoitaa aina ruutunsa moitteettomasti ja nauttii isoa luottamusta niin pelikavereilta kuin valmentajilta.

Heta Pollarinen

Joukkueen pitkäaikainen luottopakki ja äitihahmo, joka tuo vahvalla rutiinilla ja kokemuksella rauhallisuutta niin koppiin kuin kentällekin.

Aino Salonen

Toinen joukkueen äitihahmoista, joka vuodesta toiseen Aikku ilahduttaa upeilla ratkaisuillaan tehden pelistä helpon näköistä ja tarjoten tuen ympärillä oleville jokaisessa tilanteessa.

Ella Harju

Ella on todellinen esimerkki joukkuepelaajasta, joka päivästä toiseen haluaa nostaa joukkueen tasoa. Kehittyminen kauden aikana on ollut mahtavaa seurattavaa ja kovimmassa mahdollisessa paikassa viimeisellä etelän kiertueella Ella piti joukkuetta pystyssä ja näytti esimerkkiä kauden ratkaisuhetkellä.

Lotta Rolander

Vaikean edelliskauden jälkeenkään Lotan hymy ei hyytynyt. Lotta dominoi upeilla peliesityksillään kentällä ja kaksikielisyydellään vaihtoaitiossa tehden jokaisesta ketjukaveristaan päivä päivältä paremman.

Pia-Maria Panula

Piitu teki upean paluun kauden katkaisseen polvivamman jälkeen suoraan kovimpaan paikkaan. Kun pelattiin veitsi kurkulla GrifKiä vastaan, Piitu kaivoi Onnibussissa kuljettamansa ratkaisijan viitan viimeisellä erätauolla esiin ja raapaisi taululle 1+1!

Saana  Latvala

Tämä hiljainen oman tiensä kulkija nousi esiin ennen joulutaukoa pelatussa erittäin tärkeässä Karhut-pelissä. Tilanne kerrallaan Saana tylsytti jokaisen Karhun kynnet ja hampaat kovasta yrityksestä huolimatta.

Emelie Penttinen

Emelien halu kehittyä tuli selväksi jo ensimmäisen yhteisen treenin alussa. Iso rooli kentällä, mutta myös kentän ulkopuolella Blue Fox-ryhmän johtajana.

Evelina Rudnäs

Hiljaisesta kiharatukkaisesta taiteilijasta kehittyi kauden aikana pelintekijä ja vihaisesti lähtevän laukauksen omaava viivapelote ”ruotsalaisketjun” takalinjoille.

Rosi Sandin

Ei peliä ettei vastustaja olisi kokenut sydämen tykytyksiä kun Rosi ajaa huikealla itseluottamuksella kohti hyökkäysaluetta läpi vastustajan karvauksen  ja luo maalintekopaikkoja liukuhihnalta.

Jessica Storskrubb

Energiaa ja hikeä säästämättä Jessi aiheutti tuskaa jokaisen vastustajan puolustukselle repien ja riistäen sekä kaiken lisäksi onnistumalla aina silloin kun paineet ovat kovimmat. Tästä voimahyökkääjästä löytyy kaikki ominaisuudet mitä isojen pelien ratkaisijalta tarvitaan.

Hannah Pekkarinen

Joukkueen kuuden tappion jälkeen tolppien väliin astelee Hannah, joka täytti ruutunsa välittömästi. Kurssin kääntämisessä ja puolustuksen itsevarmuuden löytämisessä todella iso palanen tätä ryhmää.

Maarit Antila

Kun joukkue tarvitsee esimerkin voimaa, tulee punaisista ensimmäisenä mieleen Marge. Tämä pitkään kapteenin nauhaakin kantanut taistelija saatiin apuun kun pieni pelaajarinki aiheutti haastetta ensimmäisen kerran joulukuun viimeisessä ottelussa. Margen saapuessa pukukoppiin, jokainen paikallaolija kasvaa henkisesti 10cm.

Tiia Nikkola

Tiian kasvamista urheilijaksi olen saanut seurata useiden vuosien ajan, matkaan on mahtunut tunteiden vuoristorataa, upeita onnistumisia ja luottamusta puolin ja toisin. Paluu ulkomailta henkisesti levänneenä ja täynnä sitä kovinta taistelija-Tiiaa oli paras joululahja mitä saatoin toivoa viime syksyn jälkeen.

Erika Manninen 

Loukkaantumisten sävyttämän viime kauden jälkeen Erikan paluu kokoonpanoon nosti välittömästi vaatimustasoa koko puolustuspelin osalta. Uskallan rohkeasti väittää Erikan olevan naisten 1-Divarin paras maalivahti ollessaan terveenä.

Sallamari Koskinen

Salla näyttää esimerkkiä mitä on urheilusta nauttiminen. Tässä upeassa persoonassa yhdistyy mahtava pelikäsitys ja nopeat jalat sekä hieno joukkuekaveri jokaiseen tilanteeseen.

Riikka Kettunen

Tavatessani Riikan ensimmäistä kertaa, näin jo jalkaterän asennosta että kyseessä on urheilija, jonka vaatimustaso omaa tekemistä kohtaan tuo joukkueeseen lisäpotkua jokaiselle osa-alueelle. Riikka toi myös vahvistusta Tarun ohella Oulun murteen jalkauttamiseksi pukukoppikeskusteluihin.

Oona Virtanen

Tämä lahjakas juniori täytti ruutunsa eikä kuvia kumarrellut vaikka hyppy aikuisten sarjaan oli valtava. Kovimmat pelivuodet ovat vielä edessäpäin ja toivon, että Oona on tulevaisuudessa viemässä Seinäjokelaista naissalibandya eteenpäin omalla osaamisellaan.

Henna Pakka

Toinen joukkueemme junioriosaston edustaja, joka odottaa todellista läpimurtoa. Tärkeässä osassa viemässä tavoitteellisuutta seuran juniorijoukkueisiin tulevaisuudessa.

Janne Oosi

”Ei ole Kimi mitään hätää” on useampaan otteeseen kuultu lausahdus tämän miehen suusta. Paljon pyyteetöntä työtä joukkueen eteen ja mahtavat neuvottelutaidot omaava tukipilari jo usean vuoden ajan naisten edustusjoukkueen toiminnassa. Ilman tämän miehen rohkaisua, en olisi uskaltanut pääkäskijän paikkaa vastaanottaa missään vaiheessa.

Marika Kääriäinen

Lupautuessani tähän luottamustehtävään, ilmoitin ensimmäisenä haluavani Marikan olevan jollain tavalla mukana joukkueessani. Tämä salibandyperheen kauniimpi osapuoli lukee naisten tunnetiloja kuin avointa kirjaa ja auttoi useita kertoja keskustelutaidoillaan pääsemään eteenpäin kauden aikana.

Anssi Pietilä

Anssi johdatti minut aikanaan kilpaurheilun maailmaan ja opetti mikä on se vaatimustaso, joka on toiminnassa oltava menestyäkseen. Anssin ansioihin kuuluu urheilullisuuden kivijalka joukkueen toiminnassa, ja tätä työtä sain kunnian jatkaa joukkueessa.

Tuulikki Kangasluoma

Tähän naiseen kulminoituu Peliveljien nais- ja tyttösalibandyn tarina. Vuodesta toiseen, tunteja laskematta Tuulikki luo pohjan ja antaa työrauhan keskittyä olennaiseen tässä toiminnassa.

Matti Pollari

Ensimmäinen kohtaaminen tapahtui useampi vuosi takaperin 1-tason valmennuskoulutuksessa Isonkyrön liikuntahallilla, jolloin sain todellisen kipinän kehittää osaamistani valmennustyössä. Myöhemmin Matti on toiminut mentorinani ja tarjonnut apuaan aina kun olen sitä tarvinnut, opetti minulle myös päätöksentekoa raskaillakin hetkillä.

Kiitos myös kaikille muille mukana olleille ja mahtavaa kesän odotusta! 

-Kim

 

 

SEINÄJOEN PELIVELJET

SPV:N TOIMISTO

toimistopeliveljet.fi
050 432 2508 (ma-pe klo 11-13)
Seuralantie 9 (TB-rakennus, Piiri), 60220 SJK



Seinäjoen Peliveljet ry (SPV) on vuonna 1994 perustettu salibandyn erikoisseura. Seura edistää salibandykulttuuria toiminta-alueellaan tarjoamalla huipputason kilpaurheilu- sekä harrastetason toimintaa yhä uusille ryhmille.

SPV:n miesten F-liigajoukkueen toiminnasta vastaa SPV Salibandy Oy, jolla on oma hallinto ja talous.