Naiset kohtaavat ÅIF:n ja Crackersin

Tänä viikonloppuna naiset pääsevät näyttämään taitojaan ”kotipeleissä”. Urheilutalon suuren suosion vuoksi viikonlopun pelit pelataan Nurmossa ja Laihialla. Spedettäret aloittivat kautensa mollivoittoisesti häviten ensin O2-Jyväskylälle 9-1 ja Hatsinalle 8-2. Nämä ottelut ovat kuitenkin käsiteltyjä, ja virheistä on opittu, joten tulevissa peleissä tullaan näkemään äärimmäisen sisuuntunut ja periksiantamaton, ahmanlailla taisteleva JOUKKUE!

Lauantaina saapuu vieraaksi ÅIF Sipoosta, ja alkuvihellys kajahtaa klo 14 Nurmon liikuntahallilla. Viime kaudella voitot jaettiin tasan 1-1, kun molemmat joukkueet olivat liekeissä vieraspeleissä. ÅIF on aloittanut kautensa voittamalla sarjanousija HuKun peräti 15-8. Toisessa ottelussaan ÅIF koki niukan tappion liigasta tippunutta Sheriffs-joukkuetta vastaan 5-7.

Sunnuntaiksi rantaudutaan Laihian monitoimitalolle, jossa luvassa tapahtumaottelu ”Kyrönmaa Special”. Vastustajaksi saapuu kotkalainen Crackersin, joka pitää tällä hetkellä sarjan piikkipaikkaa voitettuaan kauden kaksi ensimmäistä peliään murskaavasti 12-5 ja 12-4. Edellisellä kaudella myös Crackersin kanssa voitot menivät tasan, kun joukkueet voittivat omat kotiottelunsa.

Viikonlopun suurimmat kysymykset:
– Onko päävalmentaja Takala oppinut puhumaan kaksikielisesti?
– Iskevätkö joukkueen rookiet ensimmäiset divarimaalinsa?
– Löytävätkö vastustajat itsensä Nurmoon ja Laihialle ja ennen kaikkea: löytävätkö enää pelin jälkeen tietä kotiin?

Naisten edustusjoukkueen kokoonpanosta kaudella 2014-2015 löytyy jotain sinistä, uutta, vanhaa ja lainattua. Mitä/keitä nämä sitten ovatkaan sekä vastaukset edellä mainittuihin kysymyksiin selviää vain tulemalla paikan päälle Nurmon liikuntahallille ja Laihian monitoimitalolle. TERVETULOA!

Liput lauantain peliin 5/3 euroa, sunnuntaina VAPAA PÄÄSY.

SEINÄJOEN PELIVELJET

SPV:N TOIMISTO

toimistopeliveljet.fi
050 432 2508 (ma-pe klo 11-13)
Seuralantie 9 (TB-rakennus, Piiri), 60220 SJK



Seinäjoen Peliveljet ry (SPV) on vuonna 1994 perustettu salibandyn erikoisseura. Seura edistää salibandykulttuuria toiminta-alueellaan tarjoamalla huipputason kilpaurheilu- sekä harrastetason toimintaa yhä uusille ryhmille.

SPV:n miesten F-liigajoukkueen toiminnasta vastaa SPV Salibandy Oy, jolla on oma hallinto ja talous.