Kauden päättäjäiset 2023-2024

Torstaina 30.5. vietettiin SPV:n salibandykauden 2023-2024 päätöstilaisuutta. Ilta aloitettiin näytösottelulla 2×15 minuutin peliajalla, ja kentällä nähtiin niin nykyisiä kuin tulevaisuuden liigapelaajia. Vastakkain olivat punainen ja valkoinen joukkue, ja molemmilta nähtiin hienoja suorituksia. Voidaan luottavaisin mielin sanoa, että SPV:n tulevaisuus näyttää hyvältä. Voiton otti punainen maalein 7-2.

5L9A9838

Seuraavaksi olikin palkitsemisten vuoro. Peliveljet ovat edustaneet menneellä kaudella 15 joukkueen voimin, jotka kaikki huomioitiin tilaisuudessa. Lisäksi kolme pelaajaa/joukkue saivat erityismaininnan. Tsempparipalkinto annettiin pelaajalle, joka on hyvä pelikaveri, tsemppaa ja kannustaa muita ja on ystävällinen kaikille. Ryhtipelaaja on ahkera ja tunnollinen harjoittelija ja käyttäytyy esimerkillisesti, ja kauden kehittyjä on kehittynyt kauden aikana isoin askelin ja on ollut innokas harjoittelija.

 

Kerhot

Säbäpantterikerhot:

Pohjan koulu (ohjaajat Mikko Santanen, Atte Rajamäki ja Joona Kajaala)

Hyllykallion koulu (ohjaaja Joona Kajaala)

Marttilan, Alakylän ja Niemistön koulu (ohjaaja Viljami Järvikangas)

 

Salibandykerhot:

Poikien kerho 2016 syntyneet (ohjaajat Niko Ojanen ja Feetu Härmälä)

Poikien kerho 2017 syntyneet (ohjaajat Jarno Ihme, Tuomas Perttilä, Roni Tiainen ja Aleksi Taka)

Poikien kerho 2018-2019 syntyneet (ohjaajat Anssi Mäki, Lukas Joensuu ja Aatu Rasku)

Tyttöjen kerho 2015-2018 syntyneet (ohjaaja Silja Mikkonen)

Vanhempi-lapsikerho (ohjaaja Harri Karjala)

Erityislasten salibandykerho (ohjaaja Ville Kuusela)

 

Joukkueet ja palkinnot

Huhtikuun junioripelaaja: Feetu Härmälä

 

P9 (valmentajat Anssi Mäki, Tuomas Perttilä ja Janne Ojala, joukkueenjohtaja Jenni Ojala, rahastonhoitaja Elina Tuhkanen)

Tsemppari: Sulo Tuhkanen

Tunnollisin harjoittelija: Sasu Johansson

Kauden kehittyjä: Oiva Lindholm

 

P10 (valmentajat Joona Kajaala, Atte Rajamäki ja Niilo Niemelä, joukkueenjohtajat Markku ja Petra Hulkkonen sekä Katri ja Jussi Konsteri, rahastonhoitaja Jaana Ekoluoma)

Tsemppari: Aatu Hulkkonen

Ryhtipelaaja: Roope Kuutti

Kauden kehittyjä: Konsta Sippola

 

T10 (valmentajat Hanna Mäenpää ja Marika Kääriäinen, joukkueenjohtaja Laura Hämälä, rahastonhoitaja Sami Koski)

(ei erillisiä palkintoja)

 

P11 (valmentajat Santtu Kujala ja Arttu Syrjälä, joukkueenjohtajat Terhi ja Tuomas Kamppinen, rahastonhoitaja Anneli Turja)

Tsemppari: Niila Saari

Ryhtipelaaja: Max Turja

Kauden kehittyjä: Aapo Heinonen

5L9A0036

P12 (valmentajat Ulriikka Ketola ja Petri Vainio-Hynnilä, joukkueenjohtaja Piia Lampinen, rahastonhoitaja Virpi Finnilä)

Tsemppari: Rasmus Yliluoma

Ryhtipelaaja: Jimi Peltola

Kauden kehittyjä: Mico Hytönen

 

P13 (joukkueenjohtajat Anni-Mari Maunuksela, Petri Hietikko ja Jani Suvanto, rahastonhoitaja Niina Nuottivaara

Tsemppari: Luukas Ahonniska

Ryhtipelaaja: Topias Viita

Kauden kehittyjä: Samu Anttila

Hymypoika: Tuomas Ristikangas

 

P14/15 (valmentajat Marko Sorvisto, Timo Leskinen ja Ville Manner, joukkueenjohtajat Mikko Salmenkangas ja Irene Viita, rahastonhoitaja Nina Sillvan)

Tsemppari: Ella Kiukkonen

Ryhtipelaaja: Lauri Kivikangas

Kauden kehittyjä: Markus Laurila

 

T16 (valmentajat Jenny Kunnas ja Jenna Henttonen, joukkueenjohtajat Terhi Hunnakko, Sami Suutarinen ja Jyrki Haikonen, rahastonhoitaja Petri Saukkosaari)

Tsemppari: Piitu Kiviniemi

Ahkerin treenaaja: Hilla Laukkola

Kauden kehittyjä: Saana Haikonen

5L9A0078

P16 (valmentajat Erika Manninen ja Teemu Joensuu, joukkueenjohtaja Marko Rajala, rahastonhoitaja Mikko Tanhuamäki)

Kauden tulokas: Mikko Hurrila

Luottopelaaja: Vilho Viljanmaa

Kauden kehittyjä: Konsta Vainionpää

 

P17 (valmentajat Miika Peräkylä ja Jaakko Korhonen, joukkueenjohtaja Pasi Pöyhönen, rahastonhoitaja Toni Hautakoski)

MVP: Oskari Palo

Ryhtipelaaja: Martin Leikkari

Kauden kehittyjä: Aleksi Taka

 

T18 (valmentajat Miika Peräkylä ja Juha Kataja, joukkueenjohtaja Sami Suutarinen, rahastonhoitaja Tero Mattila)

MVP: Siiri Kvist

Ryhtipelaaja: Piitu Lepistö

Kauden kehittyjä: Kiia Toivola

 

P19 (valmentajat Jussi Keskinen, Janne Tuomivirta ja Matias Järvinen, joukkueenjohtajat Oskari Haanpää, Juha Keski-Heikkilä ja Janne Ojala, rahastonhoitaja Satu Koskenmaa)

MVP: Atte Tuomivirta

Kauden sitoutunein: Ilmari Takala

Kauden kehittyjä: Kim Kiviluoma

5L9A0099

P22 (valmentaja Ville Manner, joukkueenjohtaja Oskari Haanpää, rahastonhoitaja Tua Niemelä)

Palkitut Aapo Haavisto, Severi Räty ja Jonas Puska

 

M4-joukkue (joukkueenjohtaja Jani Pusa, rahastonhoitaja Anna-Liisa Leikas)

(ei erillisiä palkintoja)

 

Miesten edustusjoukkue (valmentajat Jori Isomäki, Tommy Koponen, Anssi Pietilä ja Marko Sorvisto, joukkueenjohtaja Juha Liljeqvist)

MVP: Riku Hakanen

Tehopelaaja: Juuso Keskinen

Ryhtipelaaja: Mikko Santanen

Kauden tulokas: Viljami Järvikangas

 

Maajoukkue-edustukset

U17: Iisakki Kuoppala

U19: Joona Kajaala

3vs3 MM-kisat: Teppo Liukkonen

U23: Konsta Haukkala, Eero Karjanlahti, Mikko Santanen, Santeri Uusi-Laitila

Miehet: Riku Hakanen

5L9A0141

Toimihenkilöt

Valmentajat:

Jenna Henttonen (vuodesta 2019)

Teemu Joensuu (vuodesta 2017

Matias Järvinen (vuodesta 2017)

Juha Kataja (vuodesta 2019)

Ulriikka Ketola (vuodesta 2019)

Jukka Kitinoja (vuodesta 2019)

Hanna Mäenpää (vuodesta 2019)

Marika Kääriäinen (n. 10 vuotta)

 

Yli 5v toimineet toimihenkilöt:

Jukka Ahlgren (VIP-tilan isäntä F-liigaotteluissa vuodesta 2019)

Kai Erikoinen (järjestysmiesvastaava)

Harri Haukkala (järjestysmiesvastaava)

Miia Halmesmäki (hallituksessa vuodesta 2019)

Harri Karjala (hallituksessa vuodesta 2019, kerhon ohjaus)

Sami Koski (seuratyöntekijä vuodesta 2018)

Jaana Kuoppala (hallituksessa vuodesta 2019, viime kaudet puheenjohtajana)

Anita Lahtinen (hallituksessa kaudet 2006-2013, toimitsijana viime kauden)

Marko Rajala (joukkueenjohtajana vuodesta 2019)

Irene Viita (valmentajana 2017-2022, joukkueenjohtajana vuodesta 2022)

Tanja Yli-Ilkka (taustaryhmässä vuodesta 2019, hallituksessa vuodesta 2022)

 

Yli 10v toimineet seura-avaimella palkitut:

Katariina Haapasaari (hallituksessa vuodet 2002-2017, viime kaudet toimitsijana)

Ville Manner (valmentajana vuodesta 2009, 2017 alkaen päätoimisesti sekä valmennuspäällikkönä)

Petri Pasto (joukkueenjohtajana vuodet 2011-2015, taustaryhmässä vuodesta 2017)

Anssi Pietilä (päätoimisena valmentajana ja valmennuspäällikkönä vuodet 2010-2018, hallituksessa vuodesta 2020)

Jani Pusa (aktiivisena vastuuhenkilönä miesten 4-joukkueessa vuodesta 2011 sekä hallituksessa vuodesta 2021)

 

Seuran yhteiset palkinnot

Salibandyperhe: Maunumaan perhe: Mika, Minna-Kaisa, Juho ja Tuomo

Kauden vapaaehtoistoimija: Esa Latvala

Pantteripalkinto: Jussi Keskinen

Kauden yhteistyökumppani: Seinäjoen Puutarha, Petri Harri

Vuoden ohjaaja: Lukas Joensuu

Kauden salibandynuori: Iisakki Kuoppala

Kauden valmentaja: Anssi Mäki, Tuomas Perttilä, Janne Ojala

Kauden salibandyteko: Sometiimi, Milla Skyttä ja Niko Ojanen, tasonnosto seuran someviestinnässä

5L9A9972

Suuri kiitos jokaiselle seuran toiminnassa tavalla tai toisella mukana olleille menneellä kaudella. Seuraava kausikaan ei kaukana ole, ja pian nähdään jälleen yhdessä punaista. Sitä ennen, loistavaa kesää kaikille!

SEINÄJOEN PELIVELJET

SPV:N TOIMISTO

toimistopeliveljet.fi
050 432 2508 (ma-pe klo 11-13)
Seuralantie 9 (TB-rakennus, Piiri), 60220 SJK



Seinäjoen Peliveljet ry (SPV) on vuonna 1994 perustettu salibandyn erikoisseura. Seura edistää salibandykulttuuria toiminta-alueellaan tarjoamalla huipputason kilpaurheilu- sekä harrastetason toimintaa yhä uusille ryhmille.

SPV:n miesten F-liigajoukkueen toiminnasta vastaa SPV Salibandy Oy, jolla on oma hallinto ja talous.