Lahdessa käännettiin historian lehtiä

SPV onnistui kuin onnistuikin murtamaan Lahdessa huonon putkensa siellä pelatuissa otteluissa. Kolmena edellisenä vuonna reissu on tuottanut nolla pistettä, mutta nyt tämä muuttui, vaikkei todellakaan ilman kovaa taistelua. Lopputulos 6-7 (3-3,3-0,0-3,0-1) vaati pisimmän kaavan ja voittolaukauskisassakin menon jatkolaukauksille, ennekuin Peter Kotilainen sai puijattua jälleen kerran todella hyvin Lasbin maalilla läpi ottelun torjuneen Santeri Pohjosen.

Lasb otti heti ensi erässä ohjat käsiinsä ja vastasi avausosumasta. SPV tasoitti nopean hyökkäyksen päätteeksi Kotilaisen ja Eero Karjanlahden toimesta, mutta Lasb karkasi sitten jo 3-1 johtoon. SPV kuittasi kuitenkin johdon erän loppupuolella Arttu Honkosen ekalla liigamaalilla sekä Juuso Keskisen ohjauksella takatolpalta.

nettisivuillespv-20

Arttu Honkonen iski uransa ensimmäisen liigamaalin. Honkonen on paininut vuosia loukkaantumisten kanssa, joten maali maistui miehelle ja oli tärkeä osuma SPV:n tiukkaakin tiukemmassa voitossa.

Toisessa erässä SPV pelasi aloitteellisesti ja hallitsi erän alkupuoliskon kenttätapahtumia melko selvästikin, mutta maaleja iski ainoastaan kotijoukkue. Peliveljien varsin karkeiden virheiden seurauksena lahtelaiset iskivät ensin alivoimalla, sitten harhasyötöstä tasaviisikoin ja vielä erän loppuun SPV puolustuksen hukattua pallon omassa päässä.

Kolmannen erän kolmen maalin takaa-ajo alkoi Karjanlahden osuttua takatolpilta Kotilaisen loistopassista. Sitten Kotilainen iski yhden kauden maaleista Konsta Haukkalan katkottua ilmasyötön Lasbin oman pään kulmavaparista. Tasoituksen rakensi uusitta Janne Aution kenttä Juuso Keskisen hienolla kantilla laidasta. Kun hyvistäkään paikoista ei enää lisäosumia nähty edes jatkoajalla, ratkaisu haettiin rankkareilla. Siinä pääosaan nousivat maalivahdit, sillä viidestä laukojasta ainoastaan yhdet onnistuivat molemmilta joukkueilta yrityksissään. Jatkokierroksiakin tarvittiin kaksi, kunnes Lasbin hukattua oma mahdollisuutensa Peter Kotilainen harhautteli Pohjosen niin selvästi, että sai laittaa ratkaisun rystyltä varmasti puolityhjään maaliin. Voittolaukauksissa SPV:ltä onnistuivat vain Konsta Haukkala ja Peter Kotilainen, mutta tämäkin riitti tällä kertaa, kun Rasmus Hasu nollasi kaikkiaan kuusi Lasbin seitsemästä yrityksestä.

Ottelun pöytäkirjaan pääset tästä ja maalikoosteeseen tästä.

SPV pelit jatkuvat todellisella penkkiurheilijan unelmalla, kun joukkue kohtaa kotonaan vielä ennen joulutaukoa tulevana lauantaina Esport Oilersin klo 17.oo sekä sunnuntaina aikaistetussa ottelussa sarjajohtaja TPS:n klo 15.30. Näihinkin otteluihin liput saa kätevimmin ennakkoon täältä:

Liput

Pääyhteistyökumppanit

Katso kaikki kumppanit

SPV Salibandy Oy

etunimi.sukunimipeliveljet.fi
0500 548646
Suntionpolku 2, 60200 Seinäjoki
2626222-8

SPV Salibandy Oy on miesten F-liigan kolminkertaisen Suomen mestarijoukkueen, Seinäjoen Peliveljien (SPV), myynti-, markkinointi- ja hallinnointiyhtiö. Urheiluyhtiö, joka haluaa olla kehityksen kärjessä ja tiennäyttäjänä tässä yhdessä Suomen harrastetuimmista ja nopeimmin kasvavista lajeista.