SPV haki Vantaalta täydet pisteet
6.1.2023

Ottelukuvat: Juhani Järvenpää/SSBL
– Hyvä alku peliin ja ansaittiin kahden maalin johtomme. Sitten pelimme hidastui ja ErVi pääsi peliin mukaan. Toinen erä oli taas selkeästi meidän. Kolmannen erän alku oli pallollisesti parasta ja siinä olimme todella hyviä. Erän loppupuolelta jäikin sitten läksyjä, koska peli olisi voitu viedä paljon puhtaamminkin maaliin.

Kuvassa: Tommy Koponen, Janne Autio ja Jori Isomäki. Kuvaaja Juhani Järvenpää/SSBL
Näin tiivisti SPV:n päävalmentaja Jori Isomäki Vantaan Energia Areenalta haetun 5-7(2-2,1-3,2-2) voittopelin kulun. SPV:n maaleista ottelussa vastasivat Ville Kuusela kahdella ja Jeri Heikkilä, Konsta Haukkala, Eero Karjanlahti ja Juho Repo (1+1) yhdellä osumalla. Jukka-Pekka Pelto-Arvo syötti kaksi maalia. SPV:n parhaana palkittiin jälleen hienon ottelun pelannut maalivahti Rasmus Hasu.
SPV johti ottelua kolmannessa erässä jo 7-3, mutta lopun jäähyt kostautuivat niin, että Eräviikingit pääsivät kaunistelemaan lukemia ensin viidellä neljää vastaan ja lopussa vielä kuudella neljää vastaan loppulukemiksi 7-5. Kaikkinensa SPV otti varsin hallitun voiton ja kasvatti nyt peräkkäisten voittojen määrän viiteen otteluun.
Juha Järvenpään/SSBL ottelukuvat.
SPV:n pelit jatkuvat viikon päästä kotiottelulla, kun Seinäjoelle saapuu Espoon Indians. Ottelu alkaa Urhelutalolla su 15.1. klo 17.00 ja liput saa kätevästi ennakkoon täältä.