Vieraita Turusta

Viikon vaihteessa SPV:ltä nähtiin sekä pohjanoteeraus että erittäin mallikas esitys. Jälkimmäisen kaltaista peliä pyritään esittämään myös sunnuntaina, jolloin kotikentälle saadaan vieraaksi toinen liigan turkulaisjoukkueista.

FBC Turku pelaa toista kauttaan liigassa nousunsa jälkeen ja on tällä hetkellä sarjassa viimeisenä. Paikka karsinnoissa alkaa näyttämään vääjäämättömältä, nimittäin otteluita on jäljellä enää kuusi ja matkaa karsintaviivan paremmalle puolelle on 15 pistettä. FBC on kerännyt 27 pelistään 8 pistettä, ja se on voittanut kauden aikana kaksi peliä, OLS:ia ja LASBia vastaan. Lisäksi se on saanut niistettyä pisteen Jymyltä, Happeelta sekä Indiansilta.

Joukkueen Kamux-paitaa kantaa Verneri Tuononen, joka on 24 pelissä painanut pallon verkkoon 16 kertaa ja antanut 8 maalisyöttöä. Yhden ottelun vähemmän pelannut Atte Kurkikangas on tehnyt myös 16 maalia ja alustanut 6 osumaa. Johtaviin pelaajiin kuuluu myös Nikolas Laaksonen, jolta löytyy tehot 11+10=21. Turkulaisten viime kauden pörssivoittaja Aaro Ollikaisella on ollut hiljaisempaa maalien muodossa, mutta mies pitää hallussaan syöttöjen kärkipaikkaa 12 alustuksella. Ykkösveskari Jens Beijarin torjuntatilastot näyttävät prosenttia 70.14, ja seitsemässä pelissä vastuuta saaneen Elmeri Laakson torjuntaprosentti on lukemissa 63.78.

Kaksi kauden aiempaa keskinäistä peliä runkosarjassa erosivat reilusti toisistaan. Lokakuussa SPV otti Turussa voiton selvin lukemin 2-15, joulukuun alussa Seinäjoella oli tasaista viimeiselle minuutille asti. Silloin SPV voitti maalein 7-5. Kauden viimeinen kohtaaminen alkaa sunnuntaina klo 17.00.

Liput

 

Kolme edellistä keskinäistä kohtaamista:

2.12.2023 SPV – FBC Turku 7 – 5

7.10.2023 FBC Turku – SPV 2 – 15

11.2.2023 FBC Turku – SPV 8 – 7 ja.

 

Kolme edellistä FBC Turun ottelua:

7.2.2024 FBC Turku – Oilers 7 – 9

28.1.2024 TPS – FBC Turku 4 – 2

26.1.2024 FBC Turku – Nokian KrP 1 – 13

Pääyhteistyökumppanit

Katso kaikki kumppanit

SPV Salibandy Oy

etunimi.sukunimipeliveljet.fi
0500 548646
Suntionpolku 2, 60200 Seinäjoki
2626222-8

SPV Salibandy Oy on miesten F-liigan kolminkertaisen Suomen mestarijoukkueen, Seinäjoen Peliveljien (SPV), myynti-, markkinointi- ja hallinnointiyhtiö. Urheiluyhtiö, joka haluaa olla kehityksen kärjessä ja tiennäyttäjänä tässä yhdessä Suomen harrastetuimmista ja nopeimmin kasvavista lajeista.