Viikonlopulta voitto sarjakärki TPS:stä ja tappio Oilersille
29.1.2023

SPV:n tuplaviikonloppu vieraissa tuotti 5-6 voiton sarjäkärki Tepsistä ja 9-3 tappion Esport Oilersista. Lauantain ottelu Turussa oli erittäin kaksijakoinen, kun pelin puolivälissä SPV johti peliä 6-0. Tämän jälkeen TPS sai pelistä kiinni ja hiipi kolmannessa erässä jo maalin päähän. SPV kuitenkin kesti ja täysi pistepotti lähti punaisten matkaan.
Sunnuntaina Espoossa Oilers oli alusta asti paremmin hereillä ja meni heti eka vaihdossa johtoon. SPV taisteli kuitenkin mukaan peliin ja varsinkin ottelun toisessa erässä peli nousi arvoiselleen tasolle. Kolmanteen erään lähdettiin Oilersin 4-3 johdossa ja näytti siltä, että tämäkin peli olisi loppuun asti maalin peli. Oilers kuitenkin pääsi tuikkaamaan erän ensimmäisen maalin ja heti perään toisen. Tästä ei Peliveljet enää tällä kertaa nousseet, vaan riskitasojen nosto tuotti lisää lunta omaan tupaan ja lopulta Oilers rallatteli selvään voittoon.
Otteluiden pöytäkirjat:
SPV:n ottelut jatkuvat ensi lauantaina todellisella huippuottelulla, kun Seinäjoelle saapuu hallitseva Suomen mestari Classic Tampereelta. Ottelu vihelletään käyntiin klo 17.00 Urheilutalolla. Liput otteluun saa ennakkoon kätevästi täältä tai paikan päältä lipunmyynnistä klo 16.00 alkaen.
Artikkelin kuvat: SSBL/Anssi Koskinen