Voitolla viikko päätökseen
22.2.2026
Viimeinen ottelu ennen Suomen Cupin finaalia päättyy tärkeään voittoon ja kolmeen pisteeseen, kun EräViikingit kaatuu kotona maalein 6-2 (2-1, 0-1, 4-0).
SPV hallitsi tapahtumia pelillisesti ja sai työllistettyä ErVi-veskari Väinö Lehtoa, joka esiintyi vahvasti edukseen. Ensimmäinen maali nähtiin kuuden ja puolen minuutin pelin jälkeen, kun Eemeli Karjanlahti laukoi ja Juho Repo löi irtopallon sisään. Tasoituksen teki Miko Vaarimo ajassa 14.36. SPV pääsi kuitenkin johdossa erätauolle Eemeli Karjanlahden lapioidessa maalin kulmalta pelivälineen pussiin. Toisessa erässä maaleja nähtiin vain yksi ja siitä vastasi EräViikinkien Elmeri Haveri, jonka kaukolaukaus tasoitti pelin.
Kolmannen erän alkuun SPV lähti ratkomaan ottelua. Reilun minuutin jälkeen Konsta Haukkala siirsi Peliveljet johtoon ja seuraavassa vaihdossa Janne Autio iski hyvältä tontilta seuraavan. Kolme minuuttia myöhemmin oli peli 5-2, kun Riku Hakaselle pelattiin huippupaikka ja mies sai lyödä pallon lähes tyhjään maaliin. Keskinen viimeisteli lopussa tyhjiin loppunumeroiksi 6-2.
Eemeli Karjanlahti oli SPV:n tehokkain (1+1), EräViikinkien parhaana palkittiin 2–2-tasoituksen tehnyt Elmeri Haveri. Teppo Liukkonen torjui 15 kertaa ja Väinö Lehto 18 kertaa.
Seuraavaksi edessä on isoin kotiottelu moniin vuosiin, nimittäin jaossa on Suomen Cupin pokaali. Tuttuakin tutumpi Nokian KrP asettuu vastaan ja tiedossa on varmasti kuuma vääntö, josta ei tunnetta ja jännitystä puutu. Käykäähän hankkimassa lippunne ja valmistautukaa kannustamaan Peliveljet Cupin voittoon! Ottelu pelataan Urheilutalolla lauantaina 28.2. klo 14.00.
Ottelun järjestäjä on Suomen Salibandyliitto, eli SPV:n kausikortit ja vapaaliput eivät valitettavasti käy tässä pelissä.

